Arkisto

Nuorten kalaretki Kynäsjoelle

Tämänvuotinen nuorten kalaretki suuntautui Kynäsjoelle, joka sijaitsee Pomarkussa Porin lähellä. Kaunis aurinkoinen lauantaipäivä, 11.5.2002, oli alkamassa. Mitä parhain kalasää!

Minut haettiin kotoa klo 8.10, jonka jälkeen suuntasimme kohti Häijäätä, jossa autokunnat kokoontuivat. Sieltä jatkoimme kolmella autolla kohti Kynäsjokea. Mukana oli 13 innokasta perhokalastajaa, jotka olivat hakemassa uusia kokemuksia. Matkalla koskelle vaihdoimme autossa tiedot viimeisistä ottipeleistä.

Aloitimme kalastuksen kymmenen maissa. Meidän autokuntamme meni aluksi Kukonkoskelle. Heitimme varusteet niskaan ja lähdimme kävelemään kohti koskea. Vesi oli melko korkealla niin kuin odottaakin saattoi ja veden lämpötilaksi mittasimme 12 astetta. Siispä vain Erkin, Anteron, Ismon, Leifin ja muiden senioreiden antamat opit käytännön kokeeseen.

Mielenkiintoa riitti, sillä tärppejä oli monilla. Sitten klo 12.30 kala iski perhooni! Siinä väsyttelin kunnon kokoista kirreä oikein todenteolla ja nousihan se vihdoin ylös, todellinen namupala. Siinä sitä oli äitienpäivälahjaa kerrakseen. Onneksi olin sitonut edellisenä yönä perhoja, olisi muuten todennäköisesti jäänyt kala saamatta.

Kahden aikaan pidettiin tauko Vääräkosken laavulla, jossa selviteltiin päivän kokemuksia. Yksi kalakavereista kertoi, että olin saanut kalan. Toiset rupesivat nauramaan leiripaikalla, että Vekarako oli muka saanut kalan. Leif totesi, että kyllä asia oli näin ja että kirjolohi oli oikein kunnon kokoinen, olihan pituutta 51 cm ja painoa 2 kg.

Tauon jälkeen vaihdoimme koskea ja siirryimme Kynäskoskelle. Vähitellen kalastusinto alkoi kuitenkin laskea, sillä kala ei enää nykinyt. Kun kerran tapahtumat olivat vähäisiä Kynäskoskella, siirryimme vielä loppuajaksi takaisin Kukonkoskelle. Kotiin lähdimme illan suussa.

Retkellä ei tarvinnut huolehtia itse kalastuskustannuksista, sillä lupamaksut oli hoidettu kerhon puolesta. Mukaan tarvitsi vain kalastusvälineet, kahluuvarusteet, evästä oman kulutuksen mukaan sekä roppakaupalla kalastusintoa. Lisäksi retken aikana sai hyviä kalaneuvoja kokeneemmilta perhokalastajilta, joista kiitos!

Hyvää kesää kaikille ja kireitä siimoja!

Suomen suurin ja kaunein

Suomen suurin ja kaunein nousi Tammerkoskesta 1976

Ensin oli idea

Tampere 1976. Veli Autti, Alpo Reho ja Timo Riuttala istuvat ravintolassa Tammerkosken rannalla – kahvilla, väittää Veli Autti yhä, vaikka eletään vuotta 2001 – ja miettivät miten koskeen saisi kalastusluvan. Jokainen on innostunut perhokalastuksesta, jok a on herraskaista huiskimista ellei peräti kekkeruusien hommaa, jos perustamperelaiselta kalamieheltä kysytään.

Vuonna 1976 virvelöidään haukea rokotiilillä tai vedetään kuhaa tupakkiholkkiin lyijystä valetulla karulla painokuvalla. Hervannan Ahvenisjärvi on Tampereen kaupung in ylläpitämä virkistyskalastuskohde. Siellä perhokalastus on kielletty. Vaarallisuutensa vuoksi. Kieltoon riittävät perhokalastusta kohtaan tunnetut ennakkoluulot.

Kalastus ja kalastusvälineliikkeet ovat johdattaneet nämä kolme miestä kavereiksi. Timo Riuttala on postimies, Alpo Reho tv-kameramies, Veli Autti myy kalastusvälineitä.

”Timo piti myös omaa kalastusvälineliikettä. Itse olin juuri aloittanut Sokoksen kalastusvälineosastolla, Alpoon olin tutustunut edellisessä työpaikassani Erämiehessä”, muistelee Veli Autti, josta perhokalastus oli saanu t otteen jo kymmenisen vuotta aiemmin.

”Silloin, vuosien 1966 ja 1967 tienoilla, olin vielä sekakäyttäjä. Joskus vuosikymmenen vaihteessa koin lopullisen puhdistautumisen. Kalaretkiltä säilyneet valokuvat todistavat, että virvelivehkeet olivat jääneet pois”, Veli Autti jatkaa. Miehillemme ravintolassa syntyy visio, vaikka kukaan heistä ei sellaista sanaa tiedä olevan olemassakaan.

”Ajatus oli pyhä ja kirkas. Perustamme perhokalastusseuran ja saamme sitä kautta mahdollisuuden kalastaa Tammerkoskessa”, muistelee Veli Autti 25 vuotta myöhemmin.

Vision syntyessä eletään loppukesää. Alkusyksystä luetaan Tamperelaisesta ilmoitus, jossa kutsutaan perhokalastuksesta ja perhonsidonnasta kiinnostuneita Suomalaiselle Klubille keskustelemaan kerhon perustamisesta.

Seura syntyy

Hanke etenee kuin juna. Suomalaiselle Klubille saapuu iso ja innokas joukko. On helppo kutsua perhokalastusseuran perustava kokous koolle.

”Asiaan oli aikamoinen innostus. Oli oman seuran aika. Ellemme me olisi panneet sitä alulle, jotkut toiset olisivat”, Veli Autti sanoo.

Pirkanmaan Perhokalastajat perustetaan 29. lokakuuta 1976. Osa haluaa seuran nimeksi Tampereen Perhokalastajat, mutta häviää äänestyksessä. Pertti Jokisen muistetaan ehdottaneen Pirkanmaata.

”Onneksi kävi näin”, huokaa Veli Autti, vaikka tunnustaakin kuuluneensa Tampere-miehiin.

Pirkanmaan Perhokalastajien ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valitaan Raimo Hälinen, tuolloin Erämiehen tiskin takaa tuttu nuorukainen.

Ideakolmikko Autti – Reho – Riuttala miehittää muut keskeiset paikat. Veli Autista tulee seuran varapuheenjohtaja, Alpo Rehosta sihteeri ja Timo Riuttalasta rahastonhoitaja. Hallitukseen tarvitaan vielä Heikki Haimi, Jouko Ojanperä, Valio Paljakka, Mauri Uoti ja Arto Wiren.

Työ voi alkaa

Ensimmäisenä toimintavuonna jäsenmäärä nousee jo 45:een. Kokoontumispaikkoja ovat Kalevan kerhohuone Sammonkatu 36:ssa sekä Hämeenpuiston koulu. Kerhoiltoihin kokoonnutaan kahden viikon välein. Ensimmäinen kalastusretki tehdään Soljusille 11. kesäkuuta.

Pääsy perhokalastusvälineiden kanssa luvallisesti Tammerkoskelle on tavoite numero yksi, mutta paljon sille ei häviä ajatus oman kosken saamisest a. Tammerkoskea ei sentään havitella omaksi.

”Muistan syyskokouksen 1977, jossa käytiin hyvä keskustelu johtoajatuksena oman kalaveden hankkiminen. Tammerkoskessahan kalastus oli kielletty. Voimalaitosyhtiöt olivat vuosien mittaan ostaneet itselleen paljon vesiä ja vapaat vedet olivat tiukassa”, kertailee Jouko Ojanperä, seuran perustajajäseniä hänkin.

Vapaat vedet ovat tiukassa. Niin myös vesien omistajien asenteet. Pian selviää, ettei sellaista vuokravettä löydy, jonka saisi kokonaan seuran hallintaan. Kukaan ei halua voukrata kalavettään ”Tampereen herrojen” yksinoikeudeksi. Yhteistyössä kalastuskuntien kanssa päästään sentään kalaan muutamalle koskelle. Sopimuskumppaneita ovat parkanolainen Vahojärven kalastuskunta sekä joitakin Längelmäveden reitin koskia hallinnoiva Pääskylän kalastuskunta. Vaikka yhteistyö tä vauhditetaan arvokkain kalaistutuksin, kuuluu maakunnasta aika ajoin nurinaa, että Tampereen miehet käyvät perhokalastamassa valtavasti kalaa.

Parkanon vesiin tarjotaan kalaistutusten lisäksi kalkkia. Ajatus vesienhoidosta kalkitsemalla lienee liiaksi aikaansa edellä ja seuran ehdottama viisivuotinen kalkitusohjelma jää toteutumatta.

Tammerkoski

Mutta ajatus perhokalastuksesta Tammerkoskessa toteutuu!

Ensin päätetään, vuosi on1979, että Seppo Uskali tiedustelee mahdollisuutta kalastaa Tammerkosken niskalla. Virallisessa Tammerkoski-ehdotuksessaan seura on vielä ujo. Pyydetään lupaa heittää perhoa Tammerkosken niskaosalla, yläpadosta koskenniskalle, mutta vain perholla, jonka koukusta on kita väkäsineen katkaistu pois.

Vuoden 1981 alusta puheenjohtaja vaihtuu Raimo Hälisestä Veli Autiksi. Perhokalastus Tammerkoskella on yhä vain haave.

Toukokuussa 1983 Tampereen kaupunginhallitus vastaanottaa Pohjois-Hämeen kalamiespiirin ja viiden kalastuseuran yhteisen anomuksen kalastuksen sallimiseksi Tammerkoskessa. Anojat lupaavat kantaa vastuuta kalakannan säilymisestä osallistumalla istutuskuluihin kalastuslupamaksuin.

Huolella muotoiltu anomus päättyy vetoavasti: ”Toivomme, että kotikaupunkimme toteuttaisi suuren tamperelaisen virkistyskalastusjoukon unelman, kalastuspaikan keskellä kaupunkia. Voisim me opastaa nuorisoa, tulevaisuuttamme, hyvän harrastuksen pariin ’kotikoskella’ eikä enää tarvitsisi matkustaa vuosittain tuhansia kilometrejä muille paikkakunnille taimenen pyynnin niksejä oppimaan.”

Vuosi 1984 tuo autuuden. Ensin Hämeen kalastuspiiri ilmoittaa sallivansa kalastuksen ”heittouistimella ja perholla Tammerkosken voimalaitoksiin vettä johtavassa kanavassa sekä sadan metrin matkalla voimalaitospatojen alapuolella” muutamin ehdoin.

Tampereen kaupungin kalastusjärjestykseen on kirjoitettava tarkemmat määräykset kalastuksen käytännön toteuttamisesta, kaupungin on huolehdittava arvokalakannan säilymisestä riittävin istutuksin, kalastuspiirille on raportoitava vuosittain edellisvuoden kalastuksesta ja tulevan vuoden käyttö- ja huoltosuunnitelmasta. Kalastuspiiri huomauttaa vielä, että alueen käyttötarkoituksen oleellisesti muuttuessa lupa voidaan peruuttaa.

Tamperekin pane töpinäksi. Uusi kalastusjärjestys valmistuu ja hyväksytään runsaassa kuukaudessa. Kalastus alkaa 2. toukokuuta ja seuraavana päivänä kaupunginjohtaja Pekka Paavola heittää virallisen avausheiton.

Paavola jää virveleineen saaliitta, mutta saa lohdutukseksi savukalaa valmiiksi paketoituna. Toiset Tammerkosken kalamiehet ovat taitavampia – tai onnekkaampia. Tampereen kaupungin kalatalousneuvoja Jari Loune on yllättynyt Tammerkosken annista. Kaloja saadaan ensimmäisenä vuonna yllättävän paljon, taimenta, siikaa ja kirjolohta. Lupamääräyksiä on noudatettu hyvin ja kalastus on sujunut häiriöttä, Loune kuvailee vuosiyhteenvedossaan.

Tammerkoski-perho

Valmistautuessaan kymmenvuotisjuhlaansa seura näyttää miten tärkeä Tammerkoski sille on. Pannaan hakuseen Tammerkosken nimikkoperho. Valtakunnallisesti avoimella sidontakilpailulla etsitään perhoa, joka on symboloiva perhokalastuksen yli satavuotista histori aa Tampereen Tammerkoskessa.

On kerrottu, että 1800-luvun puolivälissä Tammerkoskessa kalasteltiin ruskeasävyisillä perhoilla. Myös merilohi on aikoinaan noussut Tammerkoskeen. Lisäksi perhon toivotaan olevan kalastuksellisesti onnistunut ja huomioivan Tampereen erikoispiirteitä, kuten vaakunan värejä. Kaiken kukkuraksi etsittävän perhon piti olla hyvin kaunis. Perhoja pyydetään toimittamaan arvosteltavaksi kaksin kappalein.

”Tarkoituksena on löytää kaunis, jotenkin Tampereeseen ja Tammerkoskeen liittyvä perho. Esimerkiksi Tampereen kaupungin poliittinen spektri tai kaupungin vaakunan punainen tai hopea voivat olla perhon värivalintojen perustana”, määrittelee seuran puheenjohtaj a Veli Autti Aamulehdessä.

Voittajaperhoa kokoonnutaan valitsemaan 6.10.1986 ja tietysti Suomalaiselle Klubille. Valintaraatiin kuuluvat Tampereen apulaiskaupunginjohtaja Kaarina Suonio, Tampella Oy:n hallintopäällikkö Esa Mattinen sekä Seppo Uskali, Alpo Reho ja Pertti Jokin en (raadin sihteeri) Pirkanmaan Perhokalastajista.

Kilpailuun on tullut 20 perhoparia. Esiraati (Uskali, Reho ja Jokinen) on valinnut kilpailuraadin tutkittavaksi niistä kuusi. Tulokset perusteluineen kuuluvat seuraavasti:

I Nimimerkki 4307

  • sidonta erinomaista, kumpikin perho virheetön
  • värejä käytetty mestarillisesti (Tammerkosken punatiilinen miljöö, kaupungin vaakunan värit)
  • kuvauksellista kauneutta perhon hillityissä väreissä

II Nimimerkki Tampereen kasvot

  • levysiiven sidonta hallittu silmiähivelevästi
  • Näsijärven ja Tammerkosken ”ottivieheiden” perinteiset värit
  • sitojan näkemys muotopuhtaasta perhosta

III Nimimerkki Kuutamo

  • hyvä sidontatekninen osaaminen
  • värien käyttö hallittua
  • perhon muoto selkeä

Palkintosijojen 1-3 nimimerkkikuoret avattiin, ja – kuinka ollakaan – palkinnoille sijoittuneiden todettiin olevan järjestävästä seurasta. Voittajaperhon oli sitonut Veli Autti, toiseksi tulleen Olavi Juhanka ja kolmanneksi sijoittuneen perhon Markku Autio.

Muita kilpailuperhoja ei asetettu paremmuusjärjestykseen eikä nimimerkkikuoria avattu. Nimikkoperho on oiva kruunu Operaatio Tammerkoskelle. Vastassa ovat uudet haasteet. Vuonna 1987 järjestetään ensimmäiset perhomessut.

Perhomessut

Perhomessut onkin seuramme leipähammas. 25-vuotisjuhlassa on helppo iloita siitä, että 15 vuotta sitten oli älliä, tuuria ja ahkeraa väkeä. Älli ja tuuri kulkivat sikäli käsi kädessä, että ymmärrettiin perhomessujen kaltaista tapahtumaa tarvittavan ja onnistuttiin tajuamaan tämä ennen muita. Ahkeruus ja talkoohenkisyys ovat puolestaan avaimet vuodesta toiseen toistuvan ponnistuksen onnistumiseksi. Perhomessujen isä ja ideoija Olavi Juhanka on haastattelussa sanonut, että perhomessut osuivat markkinarakoon. Oivallisesti sanottu. Tosin Juhankakin joutui tässä viiden vuoden takaisessa haastattelussa myöntämään, ettei hänkään olisi uskonut millaisiin mittoihin perhomessut kymmenessä vuodessa kasvavat.

Ei ihme, että perhomessut on kadehdittu tapahtuma. Historia tuntee lukuisia yrityksiä kopioida Tampereen perhomessut milloin mihinkin. Onnistuttu ei ole, epäonnistuttu kyllä. Tampereen perhomessut pysyy perhokalastuskauden valtakunnallisena avaustilaisuutena, jota kaikki odottavat. Yksi mehukkaimmista kateuden osoituksista on alan erään pääkaupunkiseutulaisen gurun lausahdus, kun hän halusi hyvän hyvyyttään auttaa meikäläisiä messujen ideoinnissa. ”Siirtäkää perhomessut Turkuun, se auttaa tapahtuman kansainvälistämisessä”, kuului neuvo.

No, kansainvälistytty on ilman Turkuun muuttoakin. Ulkomaisten messutähtien lista puhuu puolestaan. Joka tuntee kansainvälistä perhokalastusta, tuntee myös nimet Malcolm Greenhalg, Charles Jardine, Alan Bramley, Bo Wessman, Paul Burgess, Gary Coxon, Torill Kolbu, Göran Andersson, Oliver Edwards, Mikael Frödin, Hans van Klinken, Robert Lai, Marc Petitjean, Darrel Martin, Rube n Groenendijk… Anteeksi, jos joku jäi puuttumaan.

Ilman messuja Pirkanmaan perhokalastajien toiminta ei olisi nykyisen laajuista eikä laatuista – ainakin on vaikea kuvitella, että toista vastaavaa tulon ja maineen lähdettä olisi keksitty, vaikka seura fiksua väkeä viliseekin.

Matka ensimmäisiltä perhomessuilta Sorinahteelta Puisto-Emmauksen kautta Tesoman jäähalliin, sieltä vielä kertamutka Pirkkahalliin tehden ja takaisin Tesomalle palaten on kuin paras kalamatka: paljon miettimistä, uutteraa työtä, hyvää tuuria – ja unelmasaalis.

Mutta palatkaamme taaksepäin.

Perhonsidonta

Perhonsidonta käy yhtä jalkaa seuran toiminnassa perhokalastuksen rinnalla alusta asti. Kahvimainoksesta tuttu slogan voidaankin muuttaa muotoon ”Halusimme tulla hyviksi sitojiksi”.

Perhonsidonnan SM-kisojen tulosluettelot ovat eräin vuosin jopa tylyä luettavaa – muiden kuin pirkanmaalaisten osallistujien kannalta. Pirkanmaan Perhokalastajat on kilpailun liki 20-vuotisen historian ylivoimaisesti menestynein seura. Perhonsidonnan SM-kilpailut järjestetään ensimmäisen kerran 1984 Kajaanissa.

Kajaanilaiset isännöivät Maria Renforsin muistokilpailuksi nimettyä tapahtumaa peräti kymmenesti, kunnes kilpailu ensi kertaa tuodaan pois Kainuun pääkaupungista – tosin ilman Kajaanille omistettua Maria Renforsin nimeä. Kuinka ollakaan, ensimmäisen Kajaanin ulkopuolisen kilpailun järjestelytyö uskotaan Tampereelle, Pirkanmaan Perhokalastajien tehtäväksi.

Isännät eivät kehtaa jäädä kotikentällään hotelli Rosendalissa ykköspalkinnoitta. Lasse Loponen voittaa lohiperhosarjan, Ilkka Vesa juniorisarjan ja kolmikko Tapio Sävilammi, Antti Keskinen, Ilkka Vesa joukkuekilpailun. Seuran kakkosjoukkue Lasse Loponen, Toni Siltanen, Tommi Koskinen sijoittuu kolmanneksi. Venla Väisänen palkitaan kilpailujen parhaana naissitojana. Yleisessä sarjassa seura saa tyytyä Toni Siltasen kakkossijaan. SM-kilpailut eivät ole ainoa sidonta-areena, jolla pirkanmaalaiset hankkivat mainetta. Myös kirjekilpailuna käytävissä MM-kilpailuissa ynn ä muissa kansainvälisissä mittelöissä seuran edustajia on totuttu löytämään kärkitiloilta.

Pirkanmaan Perhokalastajien vahvaa asemaa ja menestyksekästä historiaa voi kuvata monin tavoin. Alaa tuntevalle pelkkä lista seuran puheenjohtajista ja heidän toimikausistaan kertoo paljon. Raimo Hälinen (1976 – 1980), Veli Autti (1981 – 1986), Jouko Ojanperä (1987 – 1990), Lauri Syrjänen (1991 – 1997) ja Tommi Eskonen (1998 -).