Huhtikuun ensimmäiseen kerhoiltaan saimme vieraaksemme Asko Jaakolan. Asko on tunnettu pitkänlinjan Tenon kävijä, hänellä on kokemusta niin ala- kuin ylä- Tenolta ja hän on auliisti jakanut tietojaan mm. tekemällä oppaan Ala-könkäästä ja pitää Perhokalastajan Inari- ja Tenojoki nettisivuja.
Kerhoillassa pohdimme, miksi lohi ottaa perhoon vaikka nousulohi ei syö joessa. Onko kyseessä:
– vanha refleksi
– reviirin puolustaminen
Lohen nousuun vaikuttavat asiat ja mistä lohen löytää.
– joen vesimäärä
– vuoroveden huippu laukaisee nousun alkamisen
Noustessaan lohi ei yleensä ota mutta lepäämään pysähdyttyään sen voi saada nappaamaan. Seuraava otollinen aika on kun lohi ryhtyy puolustamaan kutureviiriään. Vuorokauden aikaa tärkeämpiä tekijöitä lohen ottiin ovat:
– veden korkeus ja sen väri
– sääolot
– ilman ja veden lämpötilat
– ilmanpaine
Lohia saadaan kaikkina vuorokauden aikoina mutta, ilta ja aamutunteja pidetään parhaimpina aikoina ja väitetään että lohi ei ota silloin kuin aurinko paistaa suoraan ylävirrasta sen silmiin.
Veden korkeus ja sen vaihtelut.
– veden nousu tekee lohen levottomaksi, tulva käynnistää usein vaelluksen
– nousevan veden aikana ei lohi juuri ota, tulvan kääntyessä laskuun on lohi otillaan.
– pitkään jatkuva vedenpinnan lasku vähentää lohen ottihaluja.
Ilmanpaineen vaikutus.
– ilmanpaineen vaikutuksesta ei ole tieteellistä näyttöä mutta kokemus osoittaa että ilmanpaineella ja sen muutoksilla on vaikutusta kalojen käyttäytymiseen.
Lohen löytää likimain samoilta paikoilta vuodesta toiseen tosin kevättulvat jonkin verran muokkaavat joen pohjaa. Paikan valintaan vaikuttaa:
– vedenkorkeus ja lämpötila
– energian säästäminen ja veden happipitoisuus
Seisontapaikkoja ovat:
– montut, kivenhuopeet ja sisäkaarteet
Lohen löytämisen lisäksi on tärkeätä että perhon tarjotaan oikeasta suunnasta ja oikeassa syvyydessä. Tarpeen on olla ainakin kelluva, intermediate ja mahdollisesti eritasoisia upposiimoja ja sitten paljon pitkäjännitteisyyttä.
Tenosta ei oteta kaloja vaan kyllä ne saadaan, tietynlainen nöyryys jokea ja saalista kohtaa on paikallaan. Silloin kun on luopumisen aika, tulee luopua, kun väsyttää tulee levätä, lohenkalastus ei saa olla veristä puurtamista vaan nautittava harrastus. Toisilta perhomiehiltä voi myös aina kysyä neuvoa sillä kyllä kysyvälle aina opastusta löytyy. Lohen kalastus Tenolla on kuitenkin aina seikkailu, jossa ollaan mukana vaikka ei itse sattuisi lohta saamaan, eletään tunnelmissa ja kuullaan juttuja….uskoi niihin tai ei.
Paljon tietoa löytyy Askon ylläpitämiltä sivuilta: Perhokalastajan Inari- ja Tenojokisivut. Ne löytää ositteesta
www.kotinet.com/sarvijaakko.