Kategoria: Artikkelit

Julkujärven kalakisan ensimmäinen osa järjestetään tänä vuonna poikkeuksellisesti tiistaina 11.05.2004. Kilpailu alkaa kello 18 ja päättyy kello 20.

Kilpailussa jokainen kalastaja kalastaa neljä 30 minuutin jaksoa nonstoppina. Seuraavalle poolille voi siirtyä jo ennen jakson päättymistä, mutta kalastuksen saa aloittaa vasta merkkivihellyksestä.

Välineet: vavan maksimipituus 12 jalkaa, korkeintaan kolme väkäsetöntä perhoa, joiden minimietäisyys (koukun silmästä koukun silmään) 50 cm. Kaikki kalat on haavittava ja mittauksen jälkeen vapautettava varovasti. Siiman oltava tehdastekoinen ja täysimittainen (ampumapäät eivät ole sallittuja). Vapa/kelayhdistelmiä saa olla koottuna haluttu määrä (varavavoissa siima pitää olla kelalla ja alin perho kiinnitettynä koukunpitimeen (tai vastaavaan). Perhoissa saa olla näkyvänä painotuksena yksi korkeintaan 4 millin kuula (pujotettu koukkuun kuulassa olevasta reiästä).

Poolien arvonta ja sääntöjen kertaus kello 17.30, jonka jälkeen siirrytään aloituspoolille.

Ennakkoilmoittautuminen pakollinen joko listaan kerhon ilmoitustaululle tai suoraan Juha Viistalle (040 7372 011 tai juha.viista@suomi24.fi) viimeistään sunnuntai-iltana 09.05.2004.

Kilpailun voittajalla on oikeus osallistua Seurajoukkueiden SM-perhokalastuskilpailuun Koirajärvellä 19.-20.06.2004 Pirkanmaan Perhokalastajat ry:n joukkueessa.

Seuran tämänvuotinen vaparakennustempaus järjestetään kerhohuoneella 27.-28.03.2004. Aloitamme lauantaina kello 9 ja jatkamme iltapäivälle, kunnes joka vapaan on saatu korkit ja kelakiinnikkeet paikoilleen.

Sunnuntaina aloittelemme kesäaikaan siirtymisen vuoksi kello 10 ja teemme sidokset mahdollisimman pitkälle. Loput sidokset ja lakkaukset tehdään kotiläksyinä. Pöly- ja säilytysongelmien vuoksi vapoja ei voi lakata eikä jättää kerhohuoneelle kuivumaan.

Paikalla on myös Peuralan Allan erikoistyökaluineen. Liimat ja lakat on tilattu yhteistilauksen yhteydessä ja perin niistä sopivan korvauksen.

Kaikki vaparakennuksesta kiinnostuneet ovat tervetulleita katsomaan, miten helppoa perhovavan teko voi olla.

Kaksinkertainen perhokalastuksen Suomen mestari Harri Hytönen saapuu tiistaina 10. helmikuuta kerholle esittelemään kisa- ja suosikkiperhojensa sidontaa ja käyttöä.

Laskuvarjohäkiläisen Goddard Caddiksen tarina kohdallani alkoi 90-luvun alussa, jolloin eräänä elokuun iltana tutuistuin ensimmäisiä kertoja koskikalastukseen Herraskoskella. Vesiperhoset parveilivat koskella varsin runsaina ja joki tuntui olevan täynnä niiden perässä hyppiviä pienehköjä taimenia, jotka kuitenkin järjestelmällisesti välttelivät pyydyksiäni.

Samaan aikaan joella kalasteli myös Nyblomin Janne isänsä kanssa ja harmikseni huomasin heidän koukuttavan kaloja tämän tästä. Janne ilmeisesti huomasi vähemmän menestyksekkäät yritykseni ja illan tummetessa neuvoi kokeilemaan laskuvarjohäkiläistä peurankarvarunkoista pintaperhoa. Sellaisella sitten sainkin lopulta koukutettua pari hieman alamittaista taimenta ja uusi (=ensimmäinen) luottoperho oli löytynyt. Siitä asti Laskuvarjohäkiläinen Goddard Caddis on ollut ylivoimaisesti tehokkain pintaperhoni kalapaikasta ja -lajista riippumatta. Luottamus on ehkäpä liiankin vahva, joka näkyy siinä että muiden mallien kokeilut ja kulloinkin esiintyvien hyönteisten jäljittely ovat jääneet liian vähälle.

Käyttämäni versio Goddardista eroaa Nyblomin ?Caddiksestä? lähinnä kosmeettisesti; häkilän väri on vaihtunut grizzlyyn ja eturuumiseen minulla on tapana dupata jäniksenkarvaa lisämausteeksi. Olennaista sidonnassa ei mielestäni olekaan häkilän värisävy, vaan koko perhon yleinen muoto ja olemus. Rungosta ei kannata sitoa tiukkaa ja paksua kuten usein etenkin ulkomaalaisissa lehdissä tapaa nähdä, vaan ennemminkin harvahko ja kohtalaisen hoikka. Tarkoituksena kun on jäljitellä vesiperhosta (sekä koskikorentoja…), eikä ruokintaraetta!

Koukku: #12 Tiemco 5212
Runko: vaaleanharmaa peurankarva
Laskuvarjohäkilä: grizzly kukko
Eturuumis: jäniksen naamaa dupattuna

Yleistä

Vuosi 2004 on seuran 28. toimintavuosi. Kesäkalastuskauden ulkopuolella toiminnan runkona ovat säännölliset kerhoillat tiistaisin sekä sidontajaoksen kokoontuminen sunnuntaisin Kortelahdenkadun kerhohuoneistossa. Kerhohuoneella pidetään myös seuran sääntömääräiset kevät- ja syyskokoukset.

Seuran hallitus kokoontuu tarvittaessa, kuitenkin vähintään neljä (4) kertaa vuodessa.

Ohjelmalliset kerhoillat

Kerhoilloissa tunnetut henkilöt luennoivat perhokalastukseen liittyvistä aiheista ja kerran kuussa järjestetään perhonsidontailta seuran ulkopuolisen ohjaajan johdolla. Seura järjestää myös heittotaitoa, kalastuskohteita sekä perhonheitto- ja sidontavälineistöä koskevia esitelmätilaisuuksia uudistettuja esitysvälineitä hyödyntäen. Kerhoiltojen ohjelmaan kuuluu myös vapaamuotoista keskustelua ja jäsenistön käytössä on laaja perhokalastukseen liittyvien videoiden, kirjojen ja lehtien kirjasto. Keväällä järjestetään ohjattu vaparakennustapahtuma.

Seuran kalastusretkien yhteydessä annetaan opastusta perhokalastustekniikoista.

Sidontajaos

Sidontajaos kokoontuu sunnuntai-iltapäivinä. Kokoontumisessa kehitetään jäsenistön taitoja perhonsidonnassa ja tietoja perhonsidontamateriaaleista huomioiden sekä kilpailu- että kalastussidokset seuran jäsenien ohjaamana.

Sidontajaos järjestää aloitteleville sitojille viikonloppukurssin.

Heittojaos

Jaos kehittää jäsenistön heittotaitoa sekä casting-toimintaa. Keväällä järjestetään heittotapahtuma Mältinrannassa. Jaos järjestää myös heittotaitomerkin suoritustilaisuuksia. Heittoharjoittelua järjestetään jäsenistön tarpeen mukaisesti. Jaos järjestää yhteistyössä Suomen Castingliiton kanssa perhon tarkkuusheittokilpailut Perhomessujen yhteydessä, joihin pyritään saamaan mukaan Suomen parhaat tarkkuusheittäjät.

Video- ja kirjastotoiminta

Kirjastoon hankitaan lisää videoita (DVD), kirjoja ja CD-romppuja jäsenten lainattavaksi.

Kerhoilloissa luettavaksi tilataan seuraavat lehdet: Flyfishing Journal (USA), Flyfisherman (USA), American Angler (USA), Sportfiske(S), Flugfiske i Norden (S), Fly-Fishing and Fly-Tying (ENGL), Troutfisherman (ENGL), Trout&Salomon (ENGL) Urheilukalastus, Perhokalastus, Pohjolan Perhokalastaja, Erä, Metsästys ja Kalastus.

Tiedotus- ja julkaisutoiminta

Seura ylläpitää WWW-kotisivuja osoitteessa www.pirkanmaanperhokalastajat.fi/. Tiedoitusta jäsenistölle kehitetään kotisivuilla, joista tulostetaan jäsentiedote jäsenille vähintään neljä (4) kertaa vuodessa.

Seuran toiminnasta tiedoitetaan myös kerhohuoneen ilmoitustauluilla.

Seura osallistuu keväällä 2004 Perhokalastus ? lehden messuliitteen valmistamiseen.

Kalavedet

Seuran jäsenillä on mahdollisuus kalastaa Julkujärvellä pääasiassa kirjolohta. Järven kalastoa pyritään kehittämään monipuolisemmaksi.

Pääskylänjoen sopimusta jatketaan, mikäli se on kohtuudella mahdollista.

Seura etsii aktiivisesti jäsenistölleen kalastuskohteita Pirkanmaalta sekä kehittää Tammerkosken kalastusta yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.

Seura pyrkii parantamaan kalastusmahdollisuuksia osallistumalla kalastusaluetoimintaan sekä kehittäämään yhteistyötä Pirkanmaalla TE- ja Ympäristökeskuksen sekä kalatalouskeskuksen kanssa.

Nuorisotoiminta

Seura järjestää kesäkalastuskauden ulkopuolella kerran kuukaudessa ohjatun nuorisoillan kerhohuoneella. Iltojen ohjelma laaditaan nuorten toivomusten mukaisesti.

Seura järjestää aloittelijoiden kalastustapahtuman Julkujärvellä sekä opastusta Tammerkosken kalastuksesta.

Seura osallistuu yhdessä muiden alueen kalastusjärjestöjen kanssa nuorille suunnattuihin kalastustapahtumiin.

Seura järjestää nuorisolle oman kalastus- ja koulutusmatkan kalaisan virtaveden ääreen.

Kilpailutoiminta

Seura järjestää jäsenilleen perhonsidonta-, perhokalastus-, tarkkuusheitto- ja tietokilpailut. Kolmen ensinnä mainitun kilpailun yhteistuloksen perusteella valitaan Vuoden Perhokalastaja.

Seura tukee ja kannustaa määrärahojen puitteissa jäsenten osallistumista SM-tason perhokalastus-, perhonsidonta- ja tarkkuusheittokilpailuihin sekä osallistuu usealla joukkueella perhokalastuksen SM-joukkuekilpailuun.

Seura anoo vuoden 2004 SM-perhokalastuksen karsintakilpailua Julkujärvelle sekä järjestää vuoden 2004 Perhonsidonnan SM-kilpailut Tampereella 13.-14.11.2004.

Kalastusmatkat

Seura järjestää keväällä 28.-30.5.2004 jäsenistölleen kalastusmatkan Äyskoskelle. Retkellä seura kustantaa majoituksen ja kalastuksen.

Loppukesälle seura vuokraa jäsenistön käyttöön Kituskosket tai jonkun muun sopivan taimenkosken.

Syksyllä seura vuokraa jäsenistön käyttöön kalastusmahdollisuuden Kymijoen Langinkoskella.

Viikolla 0427 seura järjestää jäsenistölleen lohenkalastusmatkan Ylä-Tenolle, missä on mahdollisuus osallistua lohenkalastuskurssiin. Osallistujat vastaavat itse kustannuksistaan.

Matkoilla annetaan opastusta kalastuksesta ja kalastukseen liittyvistä käyttäytymissäännöistä yms.

Perhomessut

Seura järjestää 18. perhokalastusmessut Tampereella Tesoman jäähalleissa 17.-18.4.2004.

Tampereella 14.10.2003

Johtokunta

Esittelen tämän perhon lähinnä yleisön pyynnöstä. Jokaiseen perhoon liittyy oma tarinansa, niin myös tähän.

Valitettavasti en tarkalleen muista koska Pohjimmainen syntyi, mutta se on kuitenkin ns. kultakauden tuotoksiani 80-luvulta, jolloin vielä oli runsaasti aikaa ja perhoja syntyi paljon. Kerhon Pistojoen reissulla 90-luvun taitteessa Keskisen Antti sai neljänkilon järvilohen hieman vastaavalla perholla, jonka sittemmin esiteltiin UK- tai PK-lehdessä Punakoneena. Antin perhon punamusta kokonaisuus muistutti melkoisesti rasiani nurkassa lymyillyttä perhoani, joten siihen kiinnittyi positiivisia odotuksia.

Itse olen kalastanut rippikouluikäisellä perhollani vain kerran. Kauan tämä uniikkikappale sai rauhassa levätä täpötäydessä rasiassa. Siiman päähän se pääsi vasta kerhon viimesyksyisellä Langinkosken reissulla ja silloinkin vähän sattumalta. Olin edellisellä laskulla saanut yläpoolin alamutkasta tartutettua lohen, mutta se irtosi nopeasti. Pienen kaksihaaraisen perhon toinen koukku oli poikki. Seuraavaa laskua varten piti vaihtaa ehjä perho. Jaakko-poikani sai jälleen osallistua kalastukseen valitsemalla sopiva perho. Ainoana ohjeenani oli, että seuraava perho voisi ehkä olla saman tyyppinen pienehkö perho. Asiantunteva valinta päätyi vääjäämättömästi tähän varsin vaatimattoman näköiseen pahnan pohjimmaiseen perhoon. Seuraavalla laskulla samassa mutkassa tapahtui. Parin heiton ja parin hermostuneen möyräisyn jälkeen reilu 2,5 -kiloinen lohi vihdoin tarttui ja pysyi tällä kertaa…

Pohjimmainen

Koukku: Partridge single salmon lw 6 tai 4
Sidontalanka: Ruskea
Pyrstö: 6 kultafasaanin tippet-siikasta
Kierre: Ohut litteä kuparitinseli
Runkohäkilä: Lyhyt harmaa kukko puolen rungon matkalle
Runko: Musta silkki
Kurkkuhäkilä: Haalean punaiseksi värjätty tavi
Siipi: Punaiseksi värjätty talviorava (melko pitkä ja ohut)
Pää: Ruskea sidontalanka

Miksi kala sitten kiinnostui juuri tästä perhosta? Mahdollisia syitä lienee ainakin kolme.

1) Intermediate-siima

• Oikea kalastusnopeus ja ?syvyys.

2) Kiinteä solmu ja suhteellisen vahva peruke

• Perhon kokoon nähden vahva (0,40 mm) peruke ja kiinteä Tenon solmu uittavat perhoa virrasta poikkeavasti. Perholla on siis ”oma tahto”, joka ärsyttää kala.

3) Perhon kokoluokka, intensiteetti (materiaalikylläisyys) ja värimaailma olivat kohdallaan.

• Ilmeisesti perhonvalinta oli pääpiirteiltään kohdallaan, koska edellinenkin otti oli tapahtunut punamustaan pikkuperhoon (nro 8 pronssinen 2-haaara). Ehkä niukalla sidonnalla voi hieman kompensoida suurempaa koukkukokoa.

Nyt kun on omakohtaista näyttöä perhon toimivuudesta, niin voinen luvata, että Pohjimmainen tulee löytymään perhorasiastani jatkossakin.

Kilpailut pidetään totutun mukaan maaliskuun alkupuolella kerhohuoneella. Sidonta alkaa kello 18.15. Syksyllä 2004 seuramme järjestää SM-sidonnat ja näissä sisäisissä kisoissa on edustuspaikat kotikisoihin jaossa.

Aikuisten kisat ovat 9.3. Kisojenyksi mielenkiintoinen seurattava on nourten sarjassa menestyneiden sitojien siirtyminen aikuisten joukkoon. Pystyvätkö nämä uudet kyvyt haastamaan vanhat tekijät? Tulosluettelon häntäpäässä jännitetään ehtiikö Rantasen Heikki ajoissa kisapaikalle. Mikäli Heikki myöhästyy ja häneltä jää 1½ perhoa sitomatta, Ismo ei ehkä ole viimeinen.

Junioreiden kisat 16.3. ovat avoimet tuloksiltaan, koska koko Kajaanissa tänä vuonna SM-sidonnoissa ollut junnuporukka on vanhentunut sarjasta ulos.

Jouni Rauha kävi kerholla esitelmöimässä lohenkalastuksesta 2. joulukuuta 2003. Hän tiivisti oman lohenkalastusfilosofiansa ”kymmeneen käskyyn”.

1. Keskity kalastukseen
2. Opettele heittämään
3. Panosta välineisiin
4. Reagoi muutoksiin
5. Valitse perhosiima oikein
6. Älä vaihda perhoa turhaan
7. Kalasta heitto loppuun
8. Älä kalasta liian hitaasti
9. Suunnittele kalastuksesi
10. Kahlaa järkevästi

Tämän vuotisen perhokalastuksen nuorten Suomenmestaruuskilpailut järjestettiin 9.-10. elokuuta lämpimänä viikonloppuna Parkanon Viinikanjoella ja läheisellä Nevalyly -järvellä.

Kilpailuun saapui eri puolilta Suomea 20 innokasta perhokalastajaa kilpailemaan nuorten SM-perhokalastajan tittelistä. Viinikanjoen viehättävillä koskilla ja Nevalyly -järven soisilla rannoilla oli tarkoituksena ratkaista viiden eri kokoisen pokaalin ja kolmen eri värisen mitalin kohtalo.

Kuten odottaa saattoikin, joen vesi oli matalalla ja lämmintä. Onneksi yläjuoksulla olevan padon luukkuja oli hieman raotettu kisan ajaksi, jotta kalastukselle olisi jokseenkin siedettävät olosuhteet. Kisasta ennakoitiiin suhteellisen tasaista ja parilla kalalla voisi päästä kärjen tuntumaan.

Kilpailukaloina toimivat edellisella viikolla jokeen kaadetut 150 taimenta ja joella sekä järvellä aimemmista istutuksistä jääneet kirjolohet.

1. päivä lauantai 9.8.

Pelin henki kävi selväksi jo alkuminuuteilla. Kisan aloitus poolini oli kilpailukeskuksen takana oleva pooli nro.9. Eli pari selvää poteroa sisältävä joen pätkä maantiesillassta ylöspäin. Jo rantaan saapuessani noin 40 senttinen taimen loiski rannnassa olevan kiviröykkiön takana. Yli 20 asteisessa vedessä uiskenteleva vasta istutettu laitostaimen ei jostain syystä kiinnostunut paria pyörähdystä enempää perhostani ja saldoni ensimmäisen jakson jälkeen näyttikin tyhjältä.

Taoisen kalastus jaksoni pooli sijoittui hieman ylemmäksi jokea, seiska poolille. Paikka olisi ollut varmasti hyvä hieman syvemmän ja hapekkaamman veden aikaan, mutta juuri nyt kyseinen joenpätkä oli lukuisien ahventen, särkien yms. kansoittama.

Seuraavan puolitoistatuntiseni kalastin vanhan myllyn yläpuolella kosken niskalla. Rantaan saapuessani lähti niskalta mukavan kokeinen taimen pintaa viistäen. Veihdoin perhon perukkeeseen ja jäin odottelemaan kolmannen kalastusrupeaman alkua. Paikka vaikutti erittäin varmalta ottipaikalta kalojen määrästä päätelle´n, joitan loiskahteli kokoajan niskan tuntumassa. Kun kalastusaikani alkoi klo. 15.00 kalat hiljenivät täysin ja tuntuivat kaikonneen paikalta. Onnekseni yksi oli vielä paikalla ja pieniä nymfejä ja muita tarjoiltuani vaihdoin parukkeen päähän tinselin ajatellen ”tällä sitten”. Hetken heiteltyäni kävi komea mulahdus pinann tuntumassa ja kala syöksyi ylävirtaan. Jännitävän viisiminuuttisen jälkeen sain komean arviolta parikiloisen taimenen haaviini. Ilo oli suuri, kunnes aloin etsiä perhoa kalan suusta. Se ei ollut siellä, vaan maha evän vieressä kiinni. Kala oli mapunut ohi ja jäänyt väärästä paikasta kiinni. Sääntöjen mukaan kala oli vapautettava.

Viimeinen pooli nro. 5 ei antanut enää merkkiäkään kaloista. Joten tulokseni kisassa oli kaikkea muuta kuin tyydyttävä. Onneksi ryhmämme jäsen Jaakko Rantanen oli saanut kalansa mittaukseen asti ja oli näin mukava kärkijoikossa ensimmäisen kisapäivän jälkeen.

2. päivä sunnuntai 10.8

Seuraava päivä oli hieman viileämpi ja tuulisempi kuin edellinen. Oli järviosuuden vuoro. Nevalyly -järvi on hieman Julkujärveä isompi ja soiden ympäröimä pikkujärvi, johon on istutettu kirjolohia.

Päivän ainoiksi tapahtumiksi osaltani jäivät pienten ja hieman isompienkin ahventen tärpit. Järviosuus oli muidenkin kilpailijoiden osalta melko vaisu ja koko päivän aikana tuli ylös asti vain kaksi kirjolohta.

Kovin keskisesti ei muillakaan seuramme kilpailijoilla mennyt tämä toinen päivä. Vain Simo Kangas sai joelta yhden taimenen, joka nosti hänet 12. sijalle.

Lopulta kisan päätyttyä ja pisteiden laskun jälkeen voittajaksi nousi Riihimäen Perhokalastajien Olli Lankkanen 42:lla pisteellä. Kisassa saatiin 20 kalaa, joista 14 taimenta ja 6 kirjolohta.

Tulokset:

1. Olli Laukkanen, Riihimäen Perhokalastajat (42 pistettä)
2. Jari Rantanen, Merikarvian Perhokalastajat (43 pistettä)
3. Saku Nieminen, Länsirannikon Perhokalastajat (43 pistettä)
4. Heikki Kurtti, Kyrönjoen Urheilukalastajat (44 pistettä)
5. Jaakko Salokivi, Lounais-Saariston Urheilukalastajat (44 pistettä)
….
8. Jaakko Rantanen, Pirkanmaan Perhokalastajat (52 pistettä)
12. Simo Kangas, Pirkanmaan Perhokalastajat (51 pistettä)
14. Ilkka Torhola, Pirkanmaan Perhokalastajat (60 pistettä)

Jukka Levänen Äänekoskelta kävi kerhoillassa 4.3. kertomassa perhokalastuksesta järvellä. Jukka on mm. edustanut Suomea kaksissa perhokalastuksen MM-kisoissa, osallistunut kaikkiin SM-kisoihin ollen viisi kertaa viiden parhaan joukossa, joista kaksi pronssia. Jukka sai herätyksen perhokalastukseen parikymmentä vuotta sitten Kymönkoskelta koneongen petettyä, jonka jälkeen hän on pysynyt uskollisena perho-kalastukselle lempipaikkoinaan Koirajärven ohella Huopana, Keihäri, Kuusinki, Me-rikarvia ja Saarijärven reitti. Jukka on myös perustanut Ääneseudun Perhokalastajat ry:n ja toiminut aloituskauden sen puheenjohtajana, nykyisin seuran toiminnanohjaaja. Tässä hänen ajatuksiaan järvikalastuksesta.

Tuntematon järvi – miten aloitan

Aloittaessaan perhokalastusta tuntemattomalla järvellä on ensin syytä selvittää järven kalasto. Todennäköisimmin tulet kohtaamaan, jos onni on myötä ja taidot riittävät, siian, kirjolohen, taimenen tai harjuksen. Etukäteen on syytä ottaa selvää myös jär-veen tuoduista istukkaista, mitä kalaa ja milloin on tuotu. Itse Jukka aloittaa kalastuk-sen vasta, kun istukkaat ovat jo kotiutuneet järveen ja aloittaneet syömään luonnonra-vintoa.

Järvellä on hyvä viettää aikaa soudellen jo ennen kalastuksen aloittamista ja tehdä ha-vaintoja päivänkorentojen, vesiperhosten, vesimittarien ym. liikehdinnästä. Myös lumpeenlehtien alapinnoilta löytää usein ?elämää?, mm. kirkkaan vihreitä toukkia, joiden jäljitelmistä on tullut Jukan perusperhoja. Tutki myös maalta, sillä mitä löytyy rantapuskista, sitä on myös vedessä, mm. muurahaisia. Männyn oksista tipahtelee ve-teen vihreitä toukkia (mäntypistiäisiä?), joka kelpaavat kalalle hyvin. Ja jos onnistut saamaan kalan, niin avaa maha. Sieltä voi löytyä lutikoita, paarmoja, vesimittareita. Montakin perhoa saattaa toimia kyseisessä tilanteessa, mutta näistä voit ainakin aloit-taa.

Vene on hyvä ankkuroida penkan päälle, jolloin etupainotetulla perholla on helppo hallita penkan kalastusta antamalla perhon ensin upota ja sitten nyppimällä ylös pitkin penkan reunaa ja pilkkimällä vielä veneen vieressä muutama nyppy, jos vaikka kala olisi seurannut perhoa. Pintasiimaa käytettäessä ei laahusankkuri oikein tähän kalas-tusmenetelmään sovellu, sillä veneen liike kiristää siimaa ja häiritsee uittamista.

Syvyyskartta on välttämätön apu; 2-3 m käyrältä matalikon tai karikon ympäriltä on hyvä aloittaa. Myös pohjan laatu on syytä tarkastaa, muta vai karikko, sillä se vaikut-taa ravinnon löytymiseen. Jos ravintoa on näkyvillä, esim. maahyönteisiä lähellä ran-taviivaa, kannattaa luonnollisesti kokeilla sieltä. Kun ensimmäinen kala on saatu ja näkee mitä se on syönyt, helpottuu perhon valinta. Ja voihan sitä kokenutkin perho-mies kysellä muiden järvellä liikkuvien havaintoja ? ?millä sait ja mitä oli syönyt??. Järvellä liikkuvat kalaparvet voivat myös itse näyttäytyä. Esimerkiksi siikaparvet saat-tavat kiertää järveä leikaten aina samassa kohdassa ja jättävät jälkeensä ?vesisateen? kaltaisen jäljen. Myös veden lämpötilalla on vaikutusta siihen missä parvet pyörivät.

Kaiku on oivallinen apuväline. Se näyttää syvänteet ja sivukaiulla näkee myös kalat, jotka usein tuikki varmistaa. Kaiku ei välttämättä lisää kalojen määrää, mutta tekee homman mielenkiintoisemmaksi. Useimmiten Jukka kuitenkin aloittaa ilman apuväli-neitä järvellä soudellen näköhavaintoja tehden ja Woolly Buggeria tai Leechiä uittaen.

… ja millä kalastustekniikalla

Pääasiassa Jukka kalastaa pintasiimalla. Kirjolohelle hän tarjoaa Koirajärvellä Nalle Puhia, Caddiksia tai muita pienet vesiperhosia (16?18), myös päivänkorento (E. Vul-gata) tai muurahaisjäljitelmä toimivat. Taimenelle ruskeaa muurahaista, jossa valkois-ta kukon häkilää siipenä, koppakuoriainen on myös hyvä. Vesimittarikin kelpaa jos-kus. Ampiaista ei kannata kokeilla, sillä vaikka niitä pörisee veden pinnalla, ei niitä koskaan löydy kalan mahasta. Tuikista ei kalaa järvellä välttämättä tunnista; hyvin vaatimaton siian tuikki saattaakin olla vauras taimen.

Pintaperhoa voi kokeilla eri tekniikoilla; paikallaan pitämällä tai koko ajan kireällä sisään vetäen. Pintaperhon (esim. Coddard C.) kalastavuuden parantamiseksi voi per-hoa hieman nykäistä 5-10 sekunnin välein, jolloin pintaan jää selvä tuikkirengas. Jos kala ei ota, on syytä pitää vartin tauko ja yrittää uudelleen. Tekniikoita on syytä vaih-della samallakin perholla. Skaterillä Jukka on saanut hyviä kokemuksia pintaa pitkin kovaa vetämällä.

Pintasiimalla on hyvä uittaa myös uppoperhoja, kuten Woolly Buggeria tai Leechin kevyempiä versioita. Foam-perhon uitto kärkiuppoavalla on usein tehokasta. Kun sii-man kärki painuu alas, nousee perho ylös. Siimasta nykäistäessä saadaan perho taas syvemmälle. Perhoa ei pidä painottaa liikaa, sillä hitaasti uppoava kalastaa paremmin. Nymfi on kuitenkin saatava pohjaan, missä kalatkin useimmiten ovat. Muisti on syytä poistaa siimasta, jotta saadaan aikaan terävämpi nykäisy. Uittonopeuksien vaihtelua kannattaa kokeilla pysäytysvälejä ja upotusaikoja muuttelemalla.

?Matoperhot? Woolly Buggerit ym. juotikkaat Jukka painottaa vain edestä 3-4 lyijy-kierroksella ja sitoo niihin 4-5 cm pyrstön (marabou ja violetti flashabou), jotta saa niihin erityisesti aroille kaloille sopivan matomaisen ylös-alas -liikkeen. Heitetään kärkiuppoavalla siimalla lumpeikon reunaan, muutaman sekunnin odotus, nykäys ja taas odotus. Aloitetaan lyhyillä nypyillä ja pidennetään aina 30?50 cm:iin.

Kalastuskilpailuissa kannattaa välineitä hieman viritellä. Takaperhoksi kannattaa lait-taa kirjolohiperho ja eteen siikaperho. Vene on syytä ankkuroida lumpeikkoon, jonka reunaan kalat kiertävät. On järkevää keskittyä yhteen lahteen, jos järvi on iso. Jos pintakäyntejä on nähtävissä, aloitetaan luonnollisesti pinturilla. Kun käynnit loppuvat niin vaihdetaan pieneen uppoperhoon ja uppoavakärkiseen siimaan.

Jukan periaatteena on ollut oppia asiat kantapään kautta uusia tekniikoita kokeilemal-la, sillä uudella tekniikalla saatu kala tuottaa aina enemmän mielihyvää. Esimerkiksi vesiperhoslajeja hän ei myönnä tunnistavansa eikä kiinnitä huomiota myöskään il-manpaineeseen.

…ja millä perhoilla

Jukan mielestä samat perhot pääsääntöisesti käyvät eri järvillä, väreissä voi olla pieniä poikkeamia. Suosikkiperhoista useimmat ovat jo edellä tulleet mainituiksi; siis Nalle Puh (12, renkaita pintaan nykien), Skater (10?12), Muurahainen (14), Coddar Caddis (12), ja Flashabou-Juho (14?16 isokitainen), päivänkorentoaikaan lisäksi Black Zulu (ilman punaista pyrstöä), Leetch (pun. flashabou), vihreä riikinkukkolarva (12) ja syk-symmällä viinipunainen Buzzer (14?18, siialle pintakalvon alta).

Ja vielä yksi neuvo. Jos siiat tuppaavat karkaamaan, älä pidä vapaa pystyssä, vaan an-na kalan rauhassa imaista ja upottaa perho ja tartuta kala vasta tämän jälkeen. Myös koukulla on toki vaikutusta, käyrävartinen matalla kelluva tartuttaa paremmin kuin suora.

Pirkanmaan perhokalastajien sitkeä joukkue kalasteli ankarassa sadekelissä jälleen kerran Kotkassa. Tällä kertaa vesi oli kahlattavan väristä ja tuulikin oli alle normaalien myrskyboforilukemien. Hyinen sade piti 19- henkisen joukkueemme ahkerasti liikkeellä.

Pelin avasi Peuralan Allan komealla yli kilon kirkkaalla kalalla, joka tunnistettiin hetimiten luonnonkudusta peräisin olevaksi turpa-nimiseksi vesieläimeksi. Ja pian tiimimme kiskoi kuiville myös kirkkaan kirjolohen, vajaat pari kiloa.

Lohet lämpenivät tarjouksiimme vasta iltapäivän puolella. Tärppejä oli usella kaverilla, kunnes Simosen Kari nyppäisi niskalta n. 2 kilon titin. Illan tullen puheenjohtajamme Tommi Eskonen näytti porukoille mallia tartuttamalla päivän ensimmäisellä heittovuorollaan kalan. Karkasi, mutta toisella vuorolla mies tempoi kuiville yli kahden kilon näpsän lohen. Aika tehokkaasti toimittu… Peuralan Seppo sisuuntui tästä sen verran, että roiski illan viimeisen vuoronsa loppuun ja sai kuin saikin päivän kolmannen lohen. Kaiken kaikkiaan 3 eri vaa´alla punnittu kala julistettiin tasan 4 kg painoiseksi.

Eli keskivertoa antoisampi oli Kotkan suuri joki seuralaisille tänä vuonna. Merkillepantavaa on, että kaikki saamamiehet taisivat käytellä kelluvia sekä intermediate- siimoja. Kuten myös melko pieniä perhoja. Eli saapa sitä kalaa Kymiltä muillakin kuin paikallisten suosimilla messinkiputkilla ja supersink- siimoilla. Kotkalaisethan pätkivät omat heittosiimansa käsittääkseni Nokian kuparikaapelista tms. materiaalista.

Perhon historiasta osaa varmaan moni muukin kertoa, mutta kuten nimi kertoo, kyseessä on Kalkkisten Vaalea Tenolla käytettynä versiona. Tarkempaa tietoa löytyy mm. Perhokalastus-lehdestä 5/2000.

Itselleni perho on tuonut ennätyskalan eli kuuden kilon lohijalan Ylä-Tenolta. Koukkuna oli tuolloin no. 8 kolmihaara, muistaakseni Turrallin valmistetta (sellainen jossa koukun haarat sojottavat aavistuksen ulospäin). Sidonnaltaan perho on aavistuksen hankala, ainakin pienehköön ja lyhytvartiseen kolmihaarakoukkuun tehtynä ja jos runkohäkilä halutaan tehdä oikeaoppisesti.

Siipeä sidottaessa vanha ohje on paikallaan, eli otetaan hyvin pieni määrä karvaa ja siitä vielä puolet pois. Oravankarvaa käytettäessä tämä hoituu itsestään, sillä itselleni kävi niin, että perhoa siiman päähän sidottaessa suurin osa siivestä jäi sormien väliin. Hyvin tuntui silti tällä kertaa kelpaavan, mutta kannattanee silti kääntää siipi, tai käyttää apuna jotakin lakkaa vahvempaa ainetta.

Tenon Kalkkinen

Koukku: #6-10 kolmihaara
Pyrstö: Mallard
Perä: Soikea kulta
Runko: 2/3 keltainen silkki, 1/3 vaaleanvihreä silkki
Runkohäkilä: Ruskea kukko puolitettuna (alkaen kolmannesta kierteestä)
Kierre: Soikea kulta
Häkilä: Oliivi kukko
Siipi: Kotimainen orava

Kerhon perinteinen lohikurssi pidettiin Syrjäsen Laurin opastuksella Tenolla heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Kurssilaiset kokoontuivat Karikasniemeen Kalastajan Majataloon maanantaina 30.7.

Majapaikkana olin paritalon puolikas. Huoneistossa oli neljä makuuhuonetta, tupa ja sauna. Lisäksi yläkerran aulassa oli kaksi vuodesohvaa. Kymmenellä kurssilaisella oli siis hyvät tilat. Makuuhuoneissa nukkui ja sitoi perhoja kaksi ukkoa ja yläkerran aulassa loput kaksi. Osa porukasta oli saapunut paikkakunnalle jo aikaisemmin ja ehtinyt liottaa perhojaan. Leif Hakala ja Pekka Romppanen olivat kalastelleet jo viikon, Pekka Palomäki kolmisen päivä etukäteen. Jussi Liinamaa ja allekirjoittanut kalastivat harjuksia sunnuntaipäivän Matinkönkäällä. Matti Torkkeli, Juha Jokinen ehtivät myös paikalle sunnuntai-illaksi. Jari Leppänen ja Janne Aittoniemi tulivat maanantaina.

Ensimmäiseksi on todettava, että lohta oli kurssilaisille tarjolla harva se päivä. Sunnuntai-iltana paikalle saapunut porukka juhlisti kurssin alkua lohimedaljongeilla. Leif oli onkinut kalan muutamaa päivää aikaisemmin. Voiko lohikurssi paremmin alkaa? Odotukset tulevan viikon suhteen olivat illallisella korkealla. Herkullinen menu, Tenon lohi ja kuivaa italialaista valkoviiniä, vain lisäsi mielikuvia kireistä siimoista.

Maanantai oli siis kurssin virallinen avauspäivä. Kurssilaisten oli kuitenkin odotettava iltaan, jolloin maanantain rauhoitus olisi ohi. Kurssin johtaja Pekka P, piti Syrjäsen Laurin kanssa strategiapalaverin iltapäivällä. Sen jälkeen kurssilaiset koottiin Laurin kämpän eteen kuulemaan lohenkalastuksen kirjoittamattomista säännöistä ja etiketistä joella. Tärkein oli muistaa kalastusringin kiertosäännöt. Kolme askelta alavirtaan ja heitto, kolme askelta jne., paikalleen ei saa jäädä. Tuulisolmujen yms. sattuessa on paras tulla joesta ylös ja hoitaa homma(t) seuraavaa vuoroa odotellessa. Lauri kertoi myös kurssin tavoitteista. Ensisijainen tavoite oli esitellä Ylä-Tenon kalastuspaikkoja ja lisäksi kertoa tärkeimmät montut, kivet ym. ottipaikat. Tässä vaiheessa osa porukkaa alkoi jo kärsimättömästi odottaa varsinaista kalastuksen aloitusta. Maanantai-illan kalastuspaikka oli Fierran joki, joka on vain n. 10km Karikasniemestä Utsjoen suuntaan. Aloituspaikkana se oli hyvä. Kaikki pääsivät testaamaan kalavehkeensä ja ylipäätään varmistamaan, että homma toimii. Mikä tärkeintä, jos jotain olisi jäänyt kämpille, paikka ei olisi ollut liian kaukana. Ensimmäisenä päivänä oli lisäksi hyvä viritellä heitto kuntoon.

Tiistaina, ravitsevan aamiaisen jälkeen, porukka otti suunnan Dalvadakseen. Lauri oli järjestänyt parkkipaikat mahdollisimman läheltä jokea. Vaikka tie Karigasniemen ja Utsjoen välillä seuraileekin jokea, on silti vaikea löytää kalapaikkoja, jos niitä ei ennalta tiedä. Lisäksi on tärkeää tietää mihin autonsa voi jättää, jotta paikallisten kanssa ei tule sanomista. Joka tapauksessa, Dalvadas oli upea paikka. Kalastettavaa aluetta oli paljon. Varsinaisen poolin yläpuolella oli ns. sakkorinki, joka nimenä ei anna oikeaa kuvaa paikasta. Lauri kuvaili ottipaikat hyvin tarkkaan, pääuoman ja montut. Porukka aloitti järjestyksessä Jussi Liinamaa ensimmäisenä, kuten jokaisessa muussakin paikassa viikon aikana. Puolenpäivän jälkeen, lämpötila alkoi olla kuin pätsissä. Joen penkereellä olevat kivet olivat auringon paisteessa paahtuneet kuumiksi. Ilma väreili kuumuutta ja aurinko paistoi kuin Karibialla pilvettömältä taivaalta. Kesän lämpöennätys lyötiin Utsjoella, 30 astetta. Kesälomasäänä se oli hyvä, mutta entä kalastuksen kannalta. Kuumuus ainakin kuormitti kalastajia. Kirkas auringonpaiste ja alhaalla oleva vesi teki vähätkin nousseet kalat aroiksi. Odotukset olivat kuitenkin korkealla. Dalvadas on yksi Ylä-Tenon suosituimpia paikkoja. Puolenpäivän tienoilla Leifillä vapa notkahti ja kala oli kiinni. Se otti heti joen mutkan jälkeen virran reunasta. Rauhallisesti Leif väsytteli titin ja otti sen hallitusti ylös. Hyvä Leif, kurssi alkoi lupaavasti. Toinenkin titti oli samassa paikassa kiinni, mutta kala pääsi. Samaan aikaan paikallinen kalastaja Norjan puolella osoitti paikallistuntemuksen edut ja väsytteli lohijalan meidän siinä katsellessamme. Illalla Pekka (R) paistoi perinteiseen tapaan lättyjä. Tänävuonna aikaisemmin kurssilla olleet huolehtivat, että mansikkahilloa oli riittävästi. Lätyt maistuivat todella hyviltä. Lisäksi saunottiin, kerrattiin päivän tapahtumat, sidottiin perhoja ja rasvattiin auringon polttamat nenät, korvat ja käsivarret.

Keskiviikko päivä oli kalastuksen osalta lepopäivä. Aamulla kokoonnuttiin Laurin johdolla sitomaan perhoja. Ensimmäiseksi tehtiin High Greenlander, jälkipolttoa unohtamatta. Teemana olivat kirkkaan kelin perhot. Iltapäivä huilattiin ja osa porukasta sitoi lisää perhoja. Illalla lähdettiin seitsemän jälkeen Outakoskelle. Veden vähyydestä johtuen paikka oli pettymys. Illan aikana ei ollut tapahtumia. ”Viidakkorumpu”, eli Laurin kännykkä pirisi ja kertoi uutisia. Outakoski oli ollut kitsas aikaisempinakin päivinä. Ala-Tenolta sentään oli jotain saatukin.

Torstaina kurssi suunnisti kohti Tsulloveita. Nyt huomattiin, että veden vähyydestä on jotain hyötyäkin. Pääsimme helposti kahlaamalla perille. Toinen hyvä puoli oli, että montut ym. ottipaikat oli helpompi paikantaa. Helle jatkuivat totuttuun tapaan. Rinki istui taas auringon räkityksessä ja juotavaa kului. Tsulloveihin päästyämme, tapasimme isän ja n. 11-vuotiaan pojan. He olivat Laurin tuttuja. Isä ja poika olivat kalastaneet aikaisesta ammusta alkaen. Poika oli väsytellyt rannalle viisikiloisen lohijalan, jota me ihailimme. Päivän ainoa mainittava tapahtuma kurssilaisten keskuudessa oli Pekan (R) väsyttelemä titti, joka harmittavasti pääsi karkuun. Muilla kurssilaisilla oli muutama tärppi, vai pitäisikö sanoa, epävarma otti, tai jotain sinne päin. Viidakkorumpu taas pirisi ja kertoi, että Dalvadaksesta oli saatu kalaa.

Perjantaiaamuna monipuolisen ja tukevan aamiaisen jälkeen kokoonnuttiin jälleen sitomaan perhoja. Teemalla hämärän kelin perhot, sillä perjantaille oli luvattu pilvistä. Pilviä ja sumua nousikin iltapäivällä. Kurssi lähti Inarinjokea ylös, suuntana Sammalniva. Matkalla pysähdyttiin useaan otteeseen ja Lauri kuvaili kalastuspoolit ja kahluureitit ”normaalilla” vedellä. Katsastimme mm. kuuluisan Rännin. Ränni olikin puhuttanut kalastajia paljon. Aamupalalla olimme kuulleet ns. ”rännispesialistilta”, että uoma on muuttanut paikkaansa. Niin Lauri myös meille sitä esitteli. Hän selitti miten virta oli aikaisemmin kulkenut. Lieneekö muutos johtunut vähäisestä vedestä vai oliko kevättulvat ja jäät muuttaneet uomaa. Mene ja tiedä.

Sammalnivaan päästyämme oli lämpötila tippunut alle kymmenen asteen. Ilma tuntui helteiden jälkeen tosi kylmältä. Sammalnivassa ei tainnut illan aikana olla kuin yksi karkuutus. Suurin osa porukasta lähti puolen yön tietämissä takaisin Karigasniemeen. Paikalle jäivät vielä yrittämään, Jari, Janne, Jussi ja allekirjoittanut. Siirryimme alempaan koskeen joka oli Sammalnivan laavulta vielä alaspäin. Yksi toisensa jälkeen laskimme lyhyttä koskea alas. Kello oli jo pitkälle ylipuolen yön ja yhtä jos toistakin väsytti. Jari se vaan jaksoi yrittää. Hän teki huolellista ja tarkkaa työtä. Niinhän siinä sitten kävi, että yhtäkkiä vapa oli kaarella ja kova huuto kiiri pitkin Norjan ja Suomen rantoja. Jari väsytteli rannalle 1,5kg meritaimenen. Saalis oli todella ns. työvoitto.

Lauantai ja sunnuntai olivat ns. vapaita päiviä. Kurssilaiset jakaantuivat pienempiin ryhmiin ja lähtivät aikaisemmin viikolla tutuiksi tulleisiin kohteisiin. Osa porukasta suunnisti Dalvadakseen ja osa Tsulloveihin. Illalla totesimme, että mitään mainittavaa ei kurssilaisille ollut tapahtunut, toisin kuin naapurimökin kuopiolaisporukalla. He olivat olleet Utsjoen koskella. Poikien kertoman mukaan siellä oli ollut hieman ruuhkaa, mutta kalaa oli myös saatu. Rinki kesti kuulemma nelisen tuntia. Yön kiihkeän kalastuksen huumassa etiketti oli unohtunut ja pientä nokkapokkaa oli sattunut sen verran, että erotuomariksi oli jouduttu kutsumaan virkavaltaa.

Kalastuksessa pysyäkseni, perhoja uitettiin vielä sunnuntaina ainakin Torvikoskessa ja Leirimontussa. Saaliina oli pari tärppiä. Siis tärppisopallekko jouduimme viimeisenäkin päivänä. Ei nyt sentään. Alussa totesin, että lohta oli tarjolla harva se päivä. Totta se olikin. Ensimmäisenä päivänä syötiin Leifin onkimaa lohta ja muina päivinä, kun emme kalastaneet, söimme Kalastajan Majatalon maukasta lohisoppaa. Kotiintuomisia oli vain Leifillä ja Jarilla. Lisäksi Janne lopetti lauantaina lohen pyytämisen iltapäivällä hyvissä ajoin ja vaihtoi harjuksen kalastukseen. Hänellä olikin komea pussillinen isoja harjuksia kotiin lähtiessään. Kymmenestä innokkaasta lohenkalastajasta suurin osa (80%) jäi siis pyyntimieheksi

Viime vuonna kurssilaiset saivat ihan kohtuullisesti kalaa. Tänä vuonna, kuten edellä käy ilmi, saalis oli todella vaatimaton. Eräänä syynä oli varmasti vesitilanne Tenolla. Tenon vesi on viimeksi ollut yhtä alhaalla vuonna 1961. Angelissa paikallinen poromies kertoi, että kuivaa oli ollut jo pitkään. Viimeksi oli kuulemma kunnolla satanut toukokuun alussa. Toinen syy löytynee korkeasta veden lämmöstä. Lohta kerta kaikkiaan nousi jokeen ja oli noussut poikkeuksellisen vähän. Alkoiko tilanne sitten kurssin jälkeen parantua, ainakin rovaniemeläisten kurssi, seuraavalla viikolla, oli selvästi antoisampi kuin meidän kurssi. En ole netistä tai muualtakaan tarkastellut Tenon saalistilastoja tai vertaillut aikaisempaan vuoteen, mutta jotenkin sellainen tunne jäi, että kurssi sattui helteistä ja veden mataluudesta johtuen heikkoon aikaan.

Kaiken kaikkiaan viikko oli kuitenkin antoisa. Lauri esitteli paikat hyvin tarkkaan. Saimme hyviä vinkkejä perhoista, niiden valinnasta ja sidonnasta. Iltaisin ja muina lepohetkinä väännettiin perhoja, neuvottiin kavereita ja lainattiin puuttuvia materiaaleja. Kurssille kannattaa ehdottomasti lähteä aloittelijan että kokeneemmankin. Yksi kurssin hieno piirre on se, että puskaradion kautta näyttäisi pitkin jokivartta liikkuvan tieto kurssilaisten kohteista, jolloin kalapaikoilla on hyvin tilaa. Ensikesän kurssi pitää hyvissä ajoin laittaa harkintaan. Jos lomat sattuvat sopivasti, on ensivuonnakin suunnistettava heinäkuun alussa Karikasniemeen. Kursin johtaja Pekka P alustavasti neuvotteli Kalastajan Majatalon kanssa ensivuoden majoituksesta. Hyvältä siis näyttää ensivuotta ajatellen. Lopuksi vielä kiitos kursin johtajalle Pekalle (P) ja kurssin vetäjälle Laurille.

Vain muutama kuukausi ennätti vierähtää lohien kutupuuhista, kun jo kiilusilmäisimmät jäsenet kokoontuivat kerhohuoneelle miettimään keinoja tulevan lohikesän vääntöihin.

Tuloksekas lohireissu vaatii aina sekä pyytäjän että yhteistyöhaluisen kalan – jälkimmäiselle ei edelleenkään ole keksitty takuita joten keskityimme omien valmiuksiemme hiomiseen.

Listasin omia näkemyksiäni seikoista, jotka saattavat parantaa todennäköisyyttä saada graavikalaa näkkärin päälle:

Mitä parempi heittotaito ja tekniikka, sitä useammalle lohelle voit tyrkyttää pyytöjäsi haluamallasi tavalla. Harjoittelu suositeltavaa, kerholta löytää päteviä opettajia, yhden tunnistaa punaisesta parrasta.

Välineisiin panostaminen on järkevää toimintaa, runsas valikoima siimoja on ehkä oleellisinta. Intteri on oma suosikkini. Keloista kannatan suuripuolaisia malleja, ampumapäitä käytettäessä etu korostuu. Myös kalastustekniikan hallinta on helpompaa kunnollisin varustein.

Parasta oppia saat kun kuuntelet kokeneempien oppeja, uudessa paikassa säästyy paljolta pään hakkaamiselta seinään ja usko omaan kalastukseen pysyy korkeammalla. Mikäli tärpit tuntuvan kerääntyvän samalle kaverille, kannattaa yrittää toimia samoin – huomattavasti tehokkaampaa kuin se klassinen ”mihin otti”? Opettele kalapaikkasi huolellisesti. Vedenkorkeuden mukana vaihtuvat myös ottipaikat, joten olet tietävinäsi oikeat eväät saapuessasi poolille pirteän kesäsateen jäljiltä. Paikallistuntemus auttaa motivaation säilyttämisessä ja korostuu entisestään kauden lähestyessä loppuaan ja asentokalojen muodostaessa todennäköisimmän saaliin.

Lopuksi se tärkein. Mitä kauemmin liotat matoa lohijoessa, sitä todennäköisemmin se päätyy ottihaluisen kalan näkösälle. Kalastusajan lisääminen parantaa mahdollisuuksia olla pelipaikalla nousulohiparven pyyhältäessä ohitse, ottiajat eivät noudata mitään varmaa kaavaa. Majoittuminen vuotavaan telttaan vähentää mielenkiintoa nukkumiseen, jos siis valvot niin samallahan sitä voi vaikka kalastaa!

7. syyskuuta Kanervan Pertti Virroilta kävi esittelemässä kerhoillassa uusia ideoita perhonsidontaan.

Erkki tunnetaan ehkä parhaiten ERÄ-lehdessä julkaistusta Kuukauden Perho -juttusarjastaan, jossa kuukausittain esitellään uusia tai mielenkiintoisia ideoita ja ajatuksia perhonsidontaan. Lisäksi hän on kirjoittanut Lauri Syrjäsen kanssa Wanhat suomalaiset lohiperhot -kirjan.

Fosforilarva

Koukku: käyrävartinen 10-12
Sidontalanka: vaaleasävyistä
Kierre: vahvaa sidontalankaa värillä ei väliä, koska ei näy pimeässä. Myös metallilanka käy
Runko: Avro Firefly fosforilevystä leikattu soiro
Jalat: Firefly fosforilevystä muotoon leikkattu, lopuksi tippa sidontaliimaa jalkoihin

Parhaimmillaan: Vähässä valossa taimenen täsmäkalastuksessa

Kannattaa kokeilla: Kuulapäisenä versiona, kaikessa vähän valon kalastuksessa, eri kokoisena ja muitakin toukkamalleja

Ikaros vesiperhonen

Koukku: 10-14
Runko: Ruskean / vihreän sävyinen dubbing tai muu perhorungoksi sopiva materiaali
Siipi: Parketin/laminaatin alussolumuovi poltettuna muotoon. Pään ja/tai rungon yli harjakattoisesti.
Tuntosarvet-takajalat: Esim. Fasaanin pyrstösulan siikaset tai muu vastaava materiaali 2 kpl
Häkilä: Esim. ruskea häkilä rintakehän, karkea dubbing tai vastaava

Huom. Haluttaessa siiven voi värittää tussilla alapuolelta

Ikaros koskikorento

Koukku: 10-14
Runko: Metson pyrstösiikanen kierrettynä
Siipi: Parketin/laminaatin alussolumuovi poltettuna muotoon. Sidotaan kiinni koukun silmän taakse ja käännetään lappeelleen rungon ja rintakehän yli.
Tuntosarvet-takajalat: metson pyrstösulan siikaset 2kpl
Rintakehä: Musta karkea dubbing
Häkilä: haluttaessa musta kukko rintakehän yli

Tänäkin vuonna Pirkanmaan Perhokalastajat kokoontui heinäkuun ensimmäisellä viikolla Karigasniemelle Syrjäsen Laurin lohenkalastuskurssin merkeissä.

Suurin osa oli ollut mukana jo viime vuonna, ja osa sitä edellisenäkin, mutta myös ensikertalaisia mahtui joukkoon. Odotukset olivat totta kai korkealla, viimevuotisen kurssin hyvä menestys oli kirkkaana mielessä. Itse olin tosin henkisesti valmistautunut nollareissuun, sillä eihän salamakaan iske kahdesti samaan paikkaan joten kaksi hyvää vuotta peräkkäin ei tuntunut todennäköiseltä.

Allekirjoittanut ja Suojasen Unski otimme varaslähdön ja saavuimme paikalle jo edellisenä perjantaina, sopeutuaksemme ilmastoon ja kuullaksemme viime hetken vinkit ja kuulumiset, sekä tietysti kalastaaksemme. Vuoden 2002 -mallisessa Sarvijaakossa on kuulemma riikinkukkorunko, eikä viimevuotista mallia juuri noteerata.

Vähäluminen talvi ja kuiva alkukesä olivat saaneet aikaan sen, että joesta saattoi useasta paikasta kahlata yli ja vettä oli todella vähän. Kalaa ilmeisesti oli joessa, mutta ottihalukkuus oli vähissä. Ainoat merkittävät kalat oli saatu Dalvadaksesta, ja Inarinjoen puolella oli täysin hiljaista.

Kurssi alkoi maanantaina perinteisesti kurssipuhuttelulla, välineiden tarkastuksella ja Torvikosken kalastuksella. Vähäisen veden ansiosta koski oli helposti luettavissa, ja kalastus rajoittui lähes yksinomaan leirimonttuun.

Tiistaina siirryttiin Dalvadakseen. Puoliltapäivin, juuri ennen vesisateen alkua, onnistuin kerrankin saamaan yhden heiton riittävän pitkälle, niin että perho putosi kovan virran puolelle ja lähti ilmeisesti heti uimaan oikein. Vavassa tuntui pehmeä veto ja pari potkua jonka jälkeen perhoa vietiin keskelle kovaa koskea. Yritys jarruttaa siimasta johti vain palaneisiin sormiin, joten kala sai mennä lähes häiritsemättä ennen kuin sain säädettyä jarrua vähän tiukemmalle. Onneksi virta laantui vähän alemmas mentäessä, joten kävelin hiljakseen alavirtaan päin ja sainkin kalan pois kovemmasta virrasta. Loppu olikin jo helpompaa, ja pienen piehtaroinnin jälkeen rantahiekassa makasi kirkas lohijalka, jonka lopullinen punnitus paljasti tasan kuusikiloiseksi. Perhona oli Tenon Kalkkinen kasin kolmihaarakoukkuun sidottuna. Pieni koko ei haitannut, sillä koukku oli lujasti kalan kitalaessa eikä karkuutuksesta olisi ollut pelkoa. Loppupäivä menikin myhäillessä.

Loppuviikko meni kalastuksen ja perhonsidonnan merkeissä. Perjantaina saatiin lisää kaloja, kun Leif ja Romppasen Pekka nostivat Sammalnivan alaosasta eurotitin ja lohijalan (nimet ja kalat oikeassa järjestyksessä). Sammalnivan alaosa osoittautui – ainakin vähän veden aikaan – miellyttäväksi ja lupaavan näköiseksi kalapaikaksi, jossa tulevina vuosina kannattanee viettää toinenkin hetki.

Sunnuntaiaamuna päädyttiin uudestaan Sammalnivaan. Vesi oli noussut kohisten perjantaista, ja alaosan hiekkasärkkä pieneni silmissä. Kaikkiaan vesi nousi mittaustemme mukaan noin 70 senttiä viikon aikana, joten loppuviikosta joki oli aivan toisennäköinen. Tyhjän aamupäivän jälkeen päädyimme siirtymään alemmas jokea pitkin. Koska viimeinen lupa oli menossa, edessä tavaroiden pakkausta ja puolen vuorokauden ajomatka Tampereelle, ei kalastukseen enää jaksanut sijoittaa sataa ja kymmentä prosenttia, vaan päädyimme Unskin kanssa pikaisesti kopaisemaan Torvikosken joka oli mukavasti kävelymatkan päässä kämpiltä. Koskea alaspäin mentäessä on lupaavan näköinen paikka, jossa voimakas päävirta menee pienen suvannon ohi vieläpä niin, että rannalla on mukava niemenkärki josta perhoa voi uittaa ilman minkäänlaisia ponnisteluja. Tuossa niemenkärjessä seisoskelin, uitin perhoa päävirran rajalla puolelta toiselle, mietiskellen niitä näitä kun yhtäkkiä kala oli kiinni. Eikä vieläkään mikään titti. Rantauttaminen tulisi olemaan ongelma, koska ranta oli äkkisyvä, metrin päässä vesirajasta pajupuska ja pohjassa muutama television kokoinen kivenlohkare. Onneksi Unski hölkkäsi paikalle, ja sai työnnettyä kalan kuiville samalla kun itse seisoin pusikossa vapa pystyssä hurjasti kelaten. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, joten ottiperhona oli Green Highlander. Vieläpä sama yksilö joka sidottiin viime vuoden kurssilla, #6 kaksihaarakoukkuun ja karvasiivellä.

Tämän jälkeen sai kalastus minun osaltani riittää ja lähdin kämpille. Kala painoi 4,5 kiloa ja päätyi mitä pikimmin pakkaseen, jotta se ehtisi jäätyä seuraavaan aamuun mennessä. Loppuilta meni saunoessa, syödessä ja autoa pakatessa ja maanantaiaamuna kahdeksalta olimme jo tien päällä etelään menossa.

Tätä samaa herkkua on tarjolla taas vuoden päästä samaan aikaan samalla kanavalla, tällä kertaa kuitenkin vapaamuotoisempana niin että kukin voi itse valita kalastuksensa paikan ja ajan, tietysti Laurin opastustakin on saatavilla halukkaille. Ensiluokkainen majoitus on jo varattu heinäkuun ensimmäiselle viikolle.

Lisää kuvia.

Taisi olla kesällä 1993 Puuskakosken SM-karsinnassa, kun törmäsin sairaannäköiseen perhoon, jota ensialkuun kuvittelin paikallisen sisäpiirin vitsiksi. Kaksi viikkoa myöhemmin väsyttelin #4/5 vavalla 3,4 kilon taimenen kyseisellä hirvityksellä.Tuo perho oli supertinseli.

Kisakäytössäkin tinseli on osoittanut mahtinsa, mutta hyvääkin voi aina parannella. Vuosia sitten pähkäilin kisoihin sopivaa yleisperhoa, ja erinäisten kokeilujen jälkeen päädyin nykyiseen VIISTan tinsELIin eli VIISTELIin.

Kisoissa tarvitaan perhoa, joka ei sekoa nopeasti ja toistuvasti heitettäessä – ja jolla saa kalaa. Valitettavasti tavallinen tinseli – ainakin minun sitomanani -on tämän tästä siipi solmussa tai koukku nurinpäin perukkeessa. Toisaalta perin laiskana ja keskinkertaisena sitojana perhon piti olla helppo ja nopea tehdä. Toisin kuin esikuvansa VIISTELI on painotettu, jotta saadaan aikaiseksi houkuttelevampi keinuva uinti. Kooltaan perho on huomattavasti tavallista tinseliä pienempi: parhaiten ovat toimineet noin 5-6 sentin versiot, mutta myös suuremmatkin ovat kelvanneet..

Olen käyttänyt perhoa muutaman vuoden hyvällä menestyksellä. Viime keväänä voitin Merikarvian SM-karsinnan lähinnä VIISTELIn ansiosta. Valvojan ilme toisen jakson alussa ei olisi voinut olla säälivämpi, kun hän näki perhoni. Neljän kalan ja viiden karkuutuksen jälkeen hymy oli huomattavasti väkinäisempi. Saamistani kahdeksesta kirjosta viisi tuli tällä perholla, ja karkotuksia oli tusinan verran. (Tommikin oli purra kieleensä, kun toin perhon kuvattavaksi…).

Erityisen hyvin perho tuntuu toimivan tummahkossa vedessä, mutta se on kelvannut myös keskisuomalaisille kirkkaiden vesien taimenille – ja jopa järvi- ja purokalastuksessakin. Perhoa heitetään ylävirtaan, alavirtaan, virran poikki – tai miten vain. Tärkeintä on jatkuva perhon uittaminen vavan kärkeä epäsäännöllisesti, terävästi nytkyttäen. Kyllä toimii. Ja uusin versio on jo aivokopassa valmiina, mutta jääköön paljastamatta…

Viisteli

koukku: #6-10
painotus: lyijylankaa kierretään koukun etupäähän
lanka: fluorioranssi
pyrstö: 3-4 sentin pituinen kimppu eripituisia ja -värisiä flashabousuikaleita (punainen/sininen/kulta/hopea/violetti/ helmiäinen); esim. Lureflash Mobile (väri: multimix)
runko: Noin 5 sentin nippu flashabousuikaleita takaviistoon.
pää: fluorioranssi sidontalankakaulushäkiläksi sidontalangalle niin, että kimpun alapää (tai molemmat päät) jää hapsottamaan auki. Sitten dubattu flashabou kierretään rungoksi ja irtonaiset tinselisuikaleet jäävät hapsottamaan joka suuntaan. Sitten sidotaan seuraava kimppu ja tarvittaessa vielä kolmaskin. Viimeisen kimpun hapsut käännetään sidontalangalla dubataan

Lopuksi perho rypistellääni sormien välissä (elää paremmin vedessä) ja haluttaessa leikataan ylipitkät tinselisuikaleet alapuolelta lyhyemmiksi (ei välttämätöntä).

Ehdottomasti ei kannata kokeilla…

Tämänvuotinen nuorten kalaretki suuntautui Kynäsjoelle, joka sijaitsee Pomarkussa Porin lähellä. Kaunis aurinkoinen lauantaipäivä, 11.5.2002, oli alkamassa. Mitä parhain kalasää!

Minut haettiin kotoa klo 8.10, jonka jälkeen suuntasimme kohti Häijäätä, jossa autokunnat kokoontuivat. Sieltä jatkoimme kolmella autolla kohti Kynäsjokea. Mukana oli 13 innokasta perhokalastajaa, jotka olivat hakemassa uusia kokemuksia. Matkalla koskelle vaihdoimme autossa tiedot viimeisistä ottipeleistä.

Aloitimme kalastuksen kymmenen maissa. Meidän autokuntamme meni aluksi Kukonkoskelle. Heitimme varusteet niskaan ja lähdimme kävelemään kohti koskea. Vesi oli melko korkealla niin kuin odottaakin saattoi ja veden lämpötilaksi mittasimme 12 astetta. Siispä vain Erkin, Anteron, Ismon, Leifin ja muiden senioreiden antamat opit käytännön kokeeseen.

Mielenkiintoa riitti, sillä tärppejä oli monilla. Sitten klo 12.30 kala iski perhooni! Siinä väsyttelin kunnon kokoista kirreä oikein todenteolla ja nousihan se vihdoin ylös, todellinen namupala. Siinä sitä oli äitienpäivälahjaa kerrakseen. Onneksi olin sitonut edellisenä yönä perhoja, olisi muuten todennäköisesti jäänyt kala saamatta.

Kahden aikaan pidettiin tauko Vääräkosken laavulla, jossa selviteltiin päivän kokemuksia. Yksi kalakavereista kertoi, että olin saanut kalan. Toiset rupesivat nauramaan leiripaikalla, että Vekarako oli muka saanut kalan. Leif totesi, että kyllä asia oli näin ja että kirjolohi oli oikein kunnon kokoinen, olihan pituutta 51 cm ja painoa 2 kg.

Tauon jälkeen vaihdoimme koskea ja siirryimme Kynäskoskelle. Vähitellen kalastusinto alkoi kuitenkin laskea, sillä kala ei enää nykinyt. Kun kerran tapahtumat olivat vähäisiä Kynäskoskella, siirryimme vielä loppuajaksi takaisin Kukonkoskelle. Kotiin lähdimme illan suussa.

Retkellä ei tarvinnut huolehtia itse kalastuskustannuksista, sillä lupamaksut oli hoidettu kerhon puolesta. Mukaan tarvitsi vain kalastusvälineet, kahluuvarusteet, evästä oman kulutuksen mukaan sekä roppakaupalla kalastusintoa. Lisäksi retken aikana sai hyviä kalaneuvoja kokeneemmilta perhokalastajilta, joista kiitos!

Hyvää kesää kaikille ja kireitä siimoja!

Suomen suurin ja kaunein nousi Tammerkoskesta 1976

Ensin oli idea

Tampere 1976. Veli Autti, Alpo Reho ja Timo Riuttala istuvat ravintolassa Tammerkosken rannalla – kahvilla, väittää Veli Autti yhä, vaikka eletään vuotta 2001 – ja miettivät miten koskeen saisi kalastusluvan. Jokainen on innostunut perhokalastuksesta, jok a on herraskaista huiskimista ellei peräti kekkeruusien hommaa, jos perustamperelaiselta kalamieheltä kysytään.

Vuonna 1976 virvelöidään haukea rokotiilillä tai vedetään kuhaa tupakkiholkkiin lyijystä valetulla karulla painokuvalla. Hervannan Ahvenisjärvi on Tampereen kaupung in ylläpitämä virkistyskalastuskohde. Siellä perhokalastus on kielletty. Vaarallisuutensa vuoksi. Kieltoon riittävät perhokalastusta kohtaan tunnetut ennakkoluulot.

Kalastus ja kalastusvälineliikkeet ovat johdattaneet nämä kolme miestä kavereiksi. Timo Riuttala on postimies, Alpo Reho tv-kameramies, Veli Autti myy kalastusvälineitä.

”Timo piti myös omaa kalastusvälineliikettä. Itse olin juuri aloittanut Sokoksen kalastusvälineosastolla, Alpoon olin tutustunut edellisessä työpaikassani Erämiehessä”, muistelee Veli Autti, josta perhokalastus oli saanu t otteen jo kymmenisen vuotta aiemmin.

”Silloin, vuosien 1966 ja 1967 tienoilla, olin vielä sekakäyttäjä. Joskus vuosikymmenen vaihteessa koin lopullisen puhdistautumisen. Kalaretkiltä säilyneet valokuvat todistavat, että virvelivehkeet olivat jääneet pois”, Veli Autti jatkaa. Miehillemme ravintolassa syntyy visio, vaikka kukaan heistä ei sellaista sanaa tiedä olevan olemassakaan.

”Ajatus oli pyhä ja kirkas. Perustamme perhokalastusseuran ja saamme sitä kautta mahdollisuuden kalastaa Tammerkoskessa”, muistelee Veli Autti 25 vuotta myöhemmin.

Vision syntyessä eletään loppukesää. Alkusyksystä luetaan Tamperelaisesta ilmoitus, jossa kutsutaan perhokalastuksesta ja perhonsidonnasta kiinnostuneita Suomalaiselle Klubille keskustelemaan kerhon perustamisesta.

Seura syntyy

Hanke etenee kuin juna. Suomalaiselle Klubille saapuu iso ja innokas joukko. On helppo kutsua perhokalastusseuran perustava kokous koolle.

”Asiaan oli aikamoinen innostus. Oli oman seuran aika. Ellemme me olisi panneet sitä alulle, jotkut toiset olisivat”, Veli Autti sanoo.

Pirkanmaan Perhokalastajat perustetaan 29. lokakuuta 1976. Osa haluaa seuran nimeksi Tampereen Perhokalastajat, mutta häviää äänestyksessä. Pertti Jokisen muistetaan ehdottaneen Pirkanmaata.

”Onneksi kävi näin”, huokaa Veli Autti, vaikka tunnustaakin kuuluneensa Tampere-miehiin.

Pirkanmaan Perhokalastajien ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valitaan Raimo Hälinen, tuolloin Erämiehen tiskin takaa tuttu nuorukainen.

Ideakolmikko Autti – Reho – Riuttala miehittää muut keskeiset paikat. Veli Autista tulee seuran varapuheenjohtaja, Alpo Rehosta sihteeri ja Timo Riuttalasta rahastonhoitaja. Hallitukseen tarvitaan vielä Heikki Haimi, Jouko Ojanperä, Valio Paljakka, Mauri Uoti ja Arto Wiren.

Työ voi alkaa

Ensimmäisenä toimintavuonna jäsenmäärä nousee jo 45:een. Kokoontumispaikkoja ovat Kalevan kerhohuone Sammonkatu 36:ssa sekä Hämeenpuiston koulu. Kerhoiltoihin kokoonnutaan kahden viikon välein. Ensimmäinen kalastusretki tehdään Soljusille 11. kesäkuuta.

Pääsy perhokalastusvälineiden kanssa luvallisesti Tammerkoskelle on tavoite numero yksi, mutta paljon sille ei häviä ajatus oman kosken saamisest a. Tammerkoskea ei sentään havitella omaksi.

”Muistan syyskokouksen 1977, jossa käytiin hyvä keskustelu johtoajatuksena oman kalaveden hankkiminen. Tammerkoskessahan kalastus oli kielletty. Voimalaitosyhtiöt olivat vuosien mittaan ostaneet itselleen paljon vesiä ja vapaat vedet olivat tiukassa”, kertailee Jouko Ojanperä, seuran perustajajäseniä hänkin.

Vapaat vedet ovat tiukassa. Niin myös vesien omistajien asenteet. Pian selviää, ettei sellaista vuokravettä löydy, jonka saisi kokonaan seuran hallintaan. Kukaan ei halua voukrata kalavettään ”Tampereen herrojen” yksinoikeudeksi. Yhteistyössä kalastuskuntien kanssa päästään sentään kalaan muutamalle koskelle. Sopimuskumppaneita ovat parkanolainen Vahojärven kalastuskunta sekä joitakin Längelmäveden reitin koskia hallinnoiva Pääskylän kalastuskunta. Vaikka yhteistyö tä vauhditetaan arvokkain kalaistutuksin, kuuluu maakunnasta aika ajoin nurinaa, että Tampereen miehet käyvät perhokalastamassa valtavasti kalaa.

Parkanon vesiin tarjotaan kalaistutusten lisäksi kalkkia. Ajatus vesienhoidosta kalkitsemalla lienee liiaksi aikaansa edellä ja seuran ehdottama viisivuotinen kalkitusohjelma jää toteutumatta.

Tammerkoski

Mutta ajatus perhokalastuksesta Tammerkoskessa toteutuu!

Ensin päätetään, vuosi on1979, että Seppo Uskali tiedustelee mahdollisuutta kalastaa Tammerkosken niskalla. Virallisessa Tammerkoski-ehdotuksessaan seura on vielä ujo. Pyydetään lupaa heittää perhoa Tammerkosken niskaosalla, yläpadosta koskenniskalle, mutta vain perholla, jonka koukusta on kita väkäsineen katkaistu pois.

Vuoden 1981 alusta puheenjohtaja vaihtuu Raimo Hälisestä Veli Autiksi. Perhokalastus Tammerkoskella on yhä vain haave.

Toukokuussa 1983 Tampereen kaupunginhallitus vastaanottaa Pohjois-Hämeen kalamiespiirin ja viiden kalastuseuran yhteisen anomuksen kalastuksen sallimiseksi Tammerkoskessa. Anojat lupaavat kantaa vastuuta kalakannan säilymisestä osallistumalla istutuskuluihin kalastuslupamaksuin.

Huolella muotoiltu anomus päättyy vetoavasti: ”Toivomme, että kotikaupunkimme toteuttaisi suuren tamperelaisen virkistyskalastusjoukon unelman, kalastuspaikan keskellä kaupunkia. Voisim me opastaa nuorisoa, tulevaisuuttamme, hyvän harrastuksen pariin ’kotikoskella’ eikä enää tarvitsisi matkustaa vuosittain tuhansia kilometrejä muille paikkakunnille taimenen pyynnin niksejä oppimaan.”

Vuosi 1984 tuo autuuden. Ensin Hämeen kalastuspiiri ilmoittaa sallivansa kalastuksen ”heittouistimella ja perholla Tammerkosken voimalaitoksiin vettä johtavassa kanavassa sekä sadan metrin matkalla voimalaitospatojen alapuolella” muutamin ehdoin.

Tampereen kaupungin kalastusjärjestykseen on kirjoitettava tarkemmat määräykset kalastuksen käytännön toteuttamisesta, kaupungin on huolehdittava arvokalakannan säilymisestä riittävin istutuksin, kalastuspiirille on raportoitava vuosittain edellisvuoden kalastuksesta ja tulevan vuoden käyttö- ja huoltosuunnitelmasta. Kalastuspiiri huomauttaa vielä, että alueen käyttötarkoituksen oleellisesti muuttuessa lupa voidaan peruuttaa.

Tamperekin pane töpinäksi. Uusi kalastusjärjestys valmistuu ja hyväksytään runsaassa kuukaudessa. Kalastus alkaa 2. toukokuuta ja seuraavana päivänä kaupunginjohtaja Pekka Paavola heittää virallisen avausheiton.

Paavola jää virveleineen saaliitta, mutta saa lohdutukseksi savukalaa valmiiksi paketoituna. Toiset Tammerkosken kalamiehet ovat taitavampia – tai onnekkaampia. Tampereen kaupungin kalatalousneuvoja Jari Loune on yllättynyt Tammerkosken annista. Kaloja saadaan ensimmäisenä vuonna yllättävän paljon, taimenta, siikaa ja kirjolohta. Lupamääräyksiä on noudatettu hyvin ja kalastus on sujunut häiriöttä, Loune kuvailee vuosiyhteenvedossaan.

Tammerkoski-perho

Valmistautuessaan kymmenvuotisjuhlaansa seura näyttää miten tärkeä Tammerkoski sille on. Pannaan hakuseen Tammerkosken nimikkoperho. Valtakunnallisesti avoimella sidontakilpailulla etsitään perhoa, joka on symboloiva perhokalastuksen yli satavuotista histori aa Tampereen Tammerkoskessa.

On kerrottu, että 1800-luvun puolivälissä Tammerkoskessa kalasteltiin ruskeasävyisillä perhoilla. Myös merilohi on aikoinaan noussut Tammerkoskeen. Lisäksi perhon toivotaan olevan kalastuksellisesti onnistunut ja huomioivan Tampereen erikoispiirteitä, kuten vaakunan värejä. Kaiken kukkuraksi etsittävän perhon piti olla hyvin kaunis. Perhoja pyydetään toimittamaan arvosteltavaksi kaksin kappalein.

”Tarkoituksena on löytää kaunis, jotenkin Tampereeseen ja Tammerkoskeen liittyvä perho. Esimerkiksi Tampereen kaupungin poliittinen spektri tai kaupungin vaakunan punainen tai hopea voivat olla perhon värivalintojen perustana”, määrittelee seuran puheenjohtaj a Veli Autti Aamulehdessä.

Voittajaperhoa kokoonnutaan valitsemaan 6.10.1986 ja tietysti Suomalaiselle Klubille. Valintaraatiin kuuluvat Tampereen apulaiskaupunginjohtaja Kaarina Suonio, Tampella Oy:n hallintopäällikkö Esa Mattinen sekä Seppo Uskali, Alpo Reho ja Pertti Jokin en (raadin sihteeri) Pirkanmaan Perhokalastajista.

Kilpailuun on tullut 20 perhoparia. Esiraati (Uskali, Reho ja Jokinen) on valinnut kilpailuraadin tutkittavaksi niistä kuusi. Tulokset perusteluineen kuuluvat seuraavasti:

I Nimimerkki 4307

• sidonta erinomaista, kumpikin perho virheetön
• värejä käytetty mestarillisesti (Tammerkosken punatiilinen miljöö, kaupungin vaakunan värit)
• kuvauksellista kauneutta perhon hillityissä väreissä

II Nimimerkki Tampereen kasvot

• levysiiven sidonta hallittu silmiähivelevästi
• Näsijärven ja Tammerkosken ”ottivieheiden” perinteiset värit
• sitojan näkemys muotopuhtaasta perhosta

III Nimimerkki Kuutamo

• hyvä sidontatekninen osaaminen
• värien käyttö hallittua
• perhon muoto selkeä

Palkintosijojen 1-3 nimimerkkikuoret avattiin, ja – kuinka ollakaan – palkinnoille sijoittuneiden todettiin olevan järjestävästä seurasta. Voittajaperhon oli sitonut Veli Autti, toiseksi tulleen Olavi Juhanka ja kolmanneksi sijoittuneen perhon Markku Autio.

Muita kilpailuperhoja ei asetettu paremmuusjärjestykseen eikä nimimerkkikuoria avattu. Nimikkoperho on oiva kruunu Operaatio Tammerkoskelle. Vastassa ovat uudet haasteet. Vuonna 1987 järjestetään ensimmäiset perhomessut.

Perhomessut

Perhomessut onkin seuramme leipähammas. 25-vuotisjuhlassa on helppo iloita siitä, että 15 vuotta sitten oli älliä, tuuria ja ahkeraa väkeä. Älli ja tuuri kulkivat sikäli käsi kädessä, että ymmärrettiin perhomessujen kaltaista tapahtumaa tarvittavan ja onnistuttiin tajuamaan tämä ennen muita. Ahkeruus ja talkoohenkisyys ovat puolestaan avaimet vuodesta toiseen toistuvan ponnistuksen onnistumiseksi. Perhomessujen isä ja ideoija Olavi Juhanka on haastattelussa sanonut, että perhomessut osuivat markkinarakoon. Oivallisesti sanottu. Tosin Juhankakin joutui tässä viiden vuoden takaisessa haastattelussa myöntämään, ettei hänkään olisi uskonut millaisiin mittoihin perhomessut kymmenessä vuodessa kasvavat.

Ei ihme, että perhomessut on kadehdittu tapahtuma. Historia tuntee lukuisia yrityksiä kopioida Tampereen perhomessut milloin mihinkin. Onnistuttu ei ole, epäonnistuttu kyllä. Tampereen perhomessut pysyy perhokalastuskauden valtakunnallisena avaustilaisuutena, jota kaikki odottavat. Yksi mehukkaimmista kateuden osoituksista on alan erään pääkaupunkiseutulaisen gurun lausahdus, kun hän halusi hyvän hyvyyttään auttaa meikäläisiä messujen ideoinnissa. ”Siirtäkää perhomessut Turkuun, se auttaa tapahtuman kansainvälistämisessä”, kuului neuvo.

No, kansainvälistytty on ilman Turkuun muuttoakin. Ulkomaisten messutähtien lista puhuu puolestaan. Joka tuntee kansainvälistä perhokalastusta, tuntee myös nimet Malcolm Greenhalg, Charles Jardine, Alan Bramley, Bo Wessman, Paul Burgess, Gary Coxon, Torill Kolbu, Göran Andersson, Oliver Edwards, Mikael Frödin, Hans van Klinken, Robert Lai, Marc Petitjean, Darrel Martin, Rube n Groenendijk… Anteeksi, jos joku jäi puuttumaan.

Ilman messuja Pirkanmaan perhokalastajien toiminta ei olisi nykyisen laajuista eikä laatuista – ainakin on vaikea kuvitella, että toista vastaavaa tulon ja maineen lähdettä olisi keksitty, vaikka seura fiksua väkeä viliseekin.

Matka ensimmäisiltä perhomessuilta Sorinahteelta Puisto-Emmauksen kautta Tesoman jäähalliin, sieltä vielä kertamutka Pirkkahalliin tehden ja takaisin Tesomalle palaten on kuin paras kalamatka: paljon miettimistä, uutteraa työtä, hyvää tuuria – ja unelmasaalis.

Mutta palatkaamme taaksepäin.

Perhonsidonta

Perhonsidonta käy yhtä jalkaa seuran toiminnassa perhokalastuksen rinnalla alusta asti. Kahvimainoksesta tuttu slogan voidaankin muuttaa muotoon ”Halusimme tulla hyviksi sitojiksi”.

Perhonsidonnan SM-kisojen tulosluettelot ovat eräin vuosin jopa tylyä luettavaa – muiden kuin pirkanmaalaisten osallistujien kannalta. Pirkanmaan Perhokalastajat on kilpailun liki 20-vuotisen historian ylivoimaisesti menestynein seura. Perhonsidonnan SM-kilpailut järjestetään ensimmäisen kerran 1984 Kajaanissa.

Kajaanilaiset isännöivät Maria Renforsin muistokilpailuksi nimettyä tapahtumaa peräti kymmenesti, kunnes kilpailu ensi kertaa tuodaan pois Kainuun pääkaupungista – tosin ilman Kajaanille omistettua Maria Renforsin nimeä. Kuinka ollakaan, ensimmäisen Kajaanin ulkopuolisen kilpailun järjestelytyö uskotaan Tampereelle, Pirkanmaan Perhokalastajien tehtäväksi.

Isännät eivät kehtaa jäädä kotikentällään hotelli Rosendalissa ykköspalkinnoitta. Lasse Loponen voittaa lohiperhosarjan, Ilkka Vesa juniorisarjan ja kolmikko Tapio Sävilammi, Antti Keskinen, Ilkka Vesa joukkuekilpailun. Seuran kakkosjoukkue Lasse Loponen, Toni Siltanen, Tommi Koskinen sijoittuu kolmanneksi. Venla Väisänen palkitaan kilpailujen parhaana naissitojana. Yleisessä sarjassa seura saa tyytyä Toni Siltasen kakkossijaan. SM-kilpailut eivät ole ainoa sidonta-areena, jolla pirkanmaalaiset hankkivat mainetta. Myös kirjekilpailuna käytävissä MM-kilpailuissa ynn ä muissa kansainvälisissä mittelöissä seuran edustajia on totuttu löytämään kärkitiloilta.

Pirkanmaan Perhokalastajien vahvaa asemaa ja menestyksekästä historiaa voi kuvata monin tavoin. Alaa tuntevalle pelkkä lista seuran puheenjohtajista ja heidän toimikausistaan kertoo paljon. Raimo Hälinen (1976 – 1980), Veli Autti (1981 – 1986), Jouko Ojanperä (1987 – 1990), Lauri Syrjänen (1991 – 1997) ja Tommi Eskonen (1998 -).