Johtokunta on aloittanut ens vuoden kalareissujen suunnittelun. Ehdotuksia reissujen kohteiksi otetaan vastaan. Mikäli sopivia kohteita löytyy ja suurempaa kiinnostusta löytyy johonkin kohteeseen, pyrkii johtokunta selvittämään mahdollisuutta reissun järjestämiselle. Perinteisesti meillä on reissut touko-kesäkuussa ja elokuun lopulla. Tänä vuonna oltiin ”keväällä” Kotalan koskilla noin 35 hengen voimin ja ”syksyllä” Kapeenkoskella oli 17 henkeä. Näistä näkee vähän osviittaa, kuinka suuri väkimäärä kohteeseen pitäisi mahtua kalastamaan viikonlopuksi. Väkimäärä suuruus riippuu varmasti paljon kohteesta ja sen sijainnista.
Jäsenten keskustelufoorumille on lisätty viestiketju, johon voi lisätä oman ehdotuksensa tai kohdetta voi esittää myös johtokunnan jäsenille. Mikäli on tyytyväinen viime vuosien kohteisiin, voi niitäkin tietenkin ehdottaa. Myös muita sopivia retkiä voi ehdotella tai ”äänestää”, kuten Ahvenanmaan meritaimen reissu jne. Katsotaan mihin ensi vuonna päädytään.