Pirkanmaan Perhokalastajat ry:n jäsentenvälisen kalastuskilpailun 2.osa kisaillaan Ylöjärven Julkujärvellä sunnuntaina 21.9.2008.
Kilpailuun osallistuminen edellyttää ennakkoilmoittautumista kilpailun valmisteluja varten viimeistään 16.9.2008 kuluessa
– joko kerhotilan ilmoitustaululle (syyskuun alussa) sijoitettavaan ilmoittautumislistaan tai
– sähköpostilla (syyskuusta alkaen) osoitteeseen leo.viljanen@kolumbus.fi
Kilpailu alkaa kello 10.00, mutta kilpailijoiden tulee ilmoittautua Julkujärvellä jo kello 09.30 arvontaa, sääntökertausta ja aloituspooleille siirtymistä varten. Kilpailu päättyy noin kello 14.00.
Kilpailussa noudatetaan soveltuvin osin Perhokalastuksen SM-kilpailujen sääntöjä:
– vain yhteen (1) yksihaaraiseen koukkuun sidottuja perhoja saa käyttää
– koukkukokoa ei ole rajoitettu, mutta koukun tulee olla väkäsetön, väkänen poistettu tai väkänen painettu kasaan
– kerrallaan saa käyttää korkeintaan kolmea (3) perhoa, joiden etäisyyden on oltava toisiinsa nähden peruketta vapaasti roikottaen vähintään 50 cm mitattuna koukunsilmästä seuraavaan koukunsilmään, perhoista yksi (1) on sidottava perukkeen kärkeen ja kaksi (2) muuta omiin liukumattomiin sivuperukkeisiinsa
– perhon näkyvä painotus on kielletty muutoin kuin perhon kierteen osalta, kiellettyjä ovat myös metalli- ja lyijysilmät yms. sekä maalilla, lakalla tms. aineella käsitellyt painot perhossa lukuun ottamatta yhtä (1) maksimimitaltaan 4 mm oleva reiällistä metalli- tai muovihelmeä (bead), joka pujotetaan koukkuun sidontavaiheessa. Näkymättömälle painotukselle ei ole rajoituksia
– vapoja saa olla koottuna ja kalastusvalmiina kalastajan haluama määrä. Vavan maksimimitta on 12 jalkaa
– kaikki kalat haavitaan ja vapautetaan varovasti mittauksen jälkeen. Haavin maksimipituus on 122 cm
– kilpailukaloja ovat kaikki laillisen alamitan täyttävät jalokalat + toutain
– Julkujärven kilpailu kalastetaan rannalta ja kahlaaminen on kielletty
– kilpailussa kalastetaan neljä (4) 50 minuutin jaksoa eli kalastusaika on yhteensä 4 x 50 minuuttia. Jaksojen välillä on 10 minuutin siirtymäaika
– kalastaja saa kilpailuaikana kalastaa vain omaa rajoitettua pooliaan ja ulkopuolinen apu on kielletty kilpailujakson aikana
– jakson voittaja saa 1 sektoripisteen, toinen saa 2 sektoripistettä jne. Kalatta jääneiden sektoripisteet muodostuvat kilpailijoiden lukumäärästä (= 20 kilpailijan kisassa maksimisektoripisteet ovat 20 sektoripistettä)
– kilpailun voittaja on se, jolla neljän jakson jälkeen on pienimmät sektoripisteet. Jos sektoripisteet ovat samat, kalapisteet ratkaisevat sijoituksen.
ILMOITTAUDU, LAITA VÄLINEESI KISAKUNTOON JA TULE KISAAMAAN