Pirkanmaalaisia pääsi edustamaan vuoden 2004 henkilökohtaisissa SM-kisoissa nuorekas puheenjohtajamme eli Tommi Eskonen, joka karsi itsensä jatkoon Kynäsjoen SM-karsinnoista ja seuran uutta jäsenistöä edustava ”juniori” eli Leo Viljanen, joka kalasteli jatkopaikan seuran omalta järveltä.
Vuoden 2004 kisa heiteltiin Hossan alueella 7. – 8. elokuuta. Keihäslammella viriteltiin siimoihin pituutta rannalta kalastaen, Kirkas-Vetisellä turvauduttiin veneisiin ja Hossanjoen kivikoissa kompuroitiin kolmella eri koskipätkällä.
Kisasta saattoi jo edeltä käsin kuvitella kalastuksellisesti opettavaista ja vaikeaa viikonloppua, mutta olosuhteet tekivät asiat vielä hankalammiksi. Hossassa kaikki osui kohdalleen eli lämmin keli, aurinkoiset päivät jota kyllä kuurosateet piristivät, kirkasvetiset ja syvät järvet sekä päiväsaikaan tapahtuva kalastus. Mitallisten ja kisakalaksi luokiteltavien eväkkäiden osalta kalantuloa voidaan pitää vähäisenä kun huomioidaan, että kaikki 40 kisailijaa liottivat kukin siimojansa 12 tuntia. Toistakymmentä kisailijaa jäi ilman mittakalaa ja näissä kalatta jääneissäkin oli osa erittäin kokeneita kisakonkareita tai siis yleensäkin älyttömän hyviä ja mukavia perhokalastajia.
Kisailijat kävivät arvonnan tuomin poolein ja venein kaikilla kalastuspaikoilla parastaan yrittämässä kumpanakin päivänä. Keihäslammellakin kalastettiin siten, että kaikki pääsivät kalastamaan kaikki lammen rantapoolit kertaalleen. Keihäslammelta kaikki ylös asti tulleet kalat mittautettiin lammen ainoalta varsinaiselta heittolaituripoolilta, jossa pääsi parhaiten heittämään ns. syvän päälle. Kirkas-Vetisellä veneiltiin pareittain ja parhaimmaksi paikaksi osoittautui järven matalan reunan puolella oleva repeämä tai poukama rantaletossa, jonka monttuun kalat uiskentelivat keskeltä järveä. Vain pari satunnaista kalaa tuli muualta päin järveä. Joelta varmaan kaikki saivat hyvin kalaa, mutta vain pienempi osa niistä oli mitallista harria tai taimenta. Kisan lopputuloksissa jo yksittäisillä harjuksilla tai muutamilla milleilläkin ratkottiin kärjen järjestystä. Kisassa jokainen kalasti yhteensä kuusi eri jaksoa. Kisan voittaja sai kolmelta eri jaksolta kalaa ja seuraavaksi sijoittuneet saivat kahdelta eri jaksolta kalaa. Kisan suurimmaksi kalaksi taisi jäädä Hakalan Mikon sunnuntai aamuna ylös taiteilema 60 senttinen taimen.
Vuoden 2004 SM-finaalin top10:
1. Markus Tandefelt
2. Ville Vainio
3. Markku Ojala
4. Janne Pirkkalainen
5. Petter Nissen
6. Jukka Levänen
7. Jarkko Suominen
8. Ari Väänänen
9. Mikko Hakala
10. Tommi Eskonen
Täydelliset tulokset löytyvät esimerkiksi seuraavalta nettisivuilta.
Seura tuki kisailevia jäseniään linjaustensa mukaisesti mahdollistaen kotona olevienkin kannustusjoukkojen osalta myötämielisen suhtautumisen kilpailevaan ja muutenkin reissaavaan perhokalastajaan – kiitos herra puheenjohtajalle matkaseurasta (vaikka lopulta paremmin sijoituitkin) – kireitä vaikka kisaten – Leo.