Tarkkaa perhon lentoa

Jo perinteeksi muodostuneet kerhon perhon tarkkuusheittokilpailut käytiin 2.5. Nalkalan nurmikentällä keväisen raikkaissa ja tuulisissa olosuhteissa.

Perhon tarkkuusheittokilpailussa heitetään 20 kertaa viiteen eri etäisyydellä sijaitsevaan, noin autonrenkaan kokoiseen maaliin. Aluksi on kaksi kuivaperhokierrosta, joissa jokaisen heiton välissä on vähintään yksi valeheitto (järjestys: 3-1-4-2-5), tämän jälkeen on heti perään kaksi märkäperhokierrosta (järjestys: 1-2-3-4-5). Jokaisesta osumasta saa 5 pistettä, joten teoreettiseksi kokonaispistemääräksi saadaan 100 pistettä.

Näin ”rannalta katsottuna” tarkkuusheitto vaikuttaa ja kuulostaa älyttömän helpolta, vai mitä? Omasta kokemuksesta voin kyllä sanoa, että sitä se ei ole. Tämänkin lajin hallinta vaatii pitkän ja intensiivisen harjoittelun. Pelkällä tuurilla ei tällaista kisaa kovassa porukassa voiteta.

Kilpailupaikalle oli uskaltautunut kaiken kaikkiaan 12 heittotaituria. Kilpailussa siiman pituus näytti olevan oikea, mutta heittokäsien tarkkuus oli vielä talviterässä. Kilpailu oli suhteellisen tasainen, sillä voittajakin ratkaistiin heittoajan perusteella.

Tulokset:
nimi kuivaperho märkäperho yhteensä aika
1. Viljanen Leo 10 p 15 p 25 p 1,57
2. Tolonen Kari 5 p 20 p 25 p 2,23
3. Liinamaa Jussi 10 p 15 p 25 p 6,22
4. Leppälä Matti 5 p 10 p 15 p 2,18
5. Oittinen Teppo 10 p 5 p 15 p 3,30
6. Paija Erkki 5 p 5 p 10 p 2,14
7. Halonen Antero / Koivula Ismo 5 p 5 p 10 p 2,19
8. Karjalainen Esa 0 p 10 p 10 p 2,42
9. Vekara Risto 0 p 5 p 5 p 2,17
10. Eskonen Tommi 0 p 5 p 5 p 3,34

11. Suojanen Unto 0 p 0 p 0 p 2,04

Heittotaitokisan yhteydessä järjestettiin myös kerhon epävirallinen pituusheittokilpailu seuraavin tuloksin: Tommi Eskonen 37,5 m, Leo Viljanen 34,5 m, Erkki Paija 31,1 m, Teppo Oittinen 31 m ja Kari Tolonen 30,5 m.

Onnittelut menestyneille ja kireitä siimoja kaikille!

Kevätterveisin, Risto Vekara