Toimintasuunnitelma vuodelle 2007

YLEISTÄ

Vuosi 2007 on seuran 31. toimintavuosi.
Kesäkalastuskauden ulkopuolella toiminnan runkona ovat säännölliset kerhoillat tiistaisin sekä sidontajaoksen kokoontuminen sunnuntaisin Kortelahdenkadun kerhohuoneistossa. Kerhohuoneella pidetään myös seuran sääntömää-räiset kevät- ja syyskokoukset.
Seuran johtokunta kokoontuu tarvittaessa, kuitenkin vähintään neljä (4) kertaa vuodessa.

OHJELMALLISET KERHOILLAT

Kerhoillat ovat tarkoitettu jäsenistönsä kokoontumiseen, yhdessäoloon, keskusteluun ja perhokalastusaiheisen tiedon jakoon. Kerhoilloissa tunnetut henkilöt luennoivat perhokalastukseen liittyvistä aiheista. Perhonsidontailta pyritään järjestämään kerran kuussa seuran ulkopuolisen ohjaajan johdolla. Seura järjestää myös heittotaitoa, kalastuskohteita sekä perhonheitto- ja sidontavälineistöä koskevia esitelmätilaisuuksia.
Seuran kerhotiloissa on jäsenistön käytössä laaja perhokalastukseen liittyvien videoiden, dvd-levyjen, kirjojen ja lehtien kirjasto.
Keväällä järjestetään ohjattu vaparakennustapahtuma.

SIDONTAJAOS

Sidontajaos kokoontuu sunnuntai-iltapäivinä. Kokoontumisessa kehitetään jäsenistön taitoja perhonsidonnassa ja tietoja perhonsidontamateriaaleista huomioiden sekä kilpailu- että kalastussidokset. Iltapäivien ohjaajina toimivat seuran jäsenet.
Sidontajaos järjestää aloitteleville sitojille tarvittaessa viikonloppukurssin.

HEITTOJAOS

Heittojaos kehittää jäsenistön heittotaitoa sekä casting-toimintaa järjestäen heittoharjoittelua jäsenistön tarpeen mukaisesti. Keväällä järjestetään seuran kilpailutoimintaan liittyvä heittotapahtuma. Jaos järjestää myös heittotaitomerkin suoritustilaisuuksia.
Heittojaos järjestää yhteistyössä Suomen Castingliiton kanssa perhon tarkkuusheittokilpailut Perhomessujen yhteydessä. Tähän tilaisuuteen pyritään saamaan mukaan Suomen parhaat tarkkuusheittäjät.

VIDEO- JA KIRJASTOTOIMINTA

Kirjastoon hankitaan lisää DVD-levyjä sekä kirjallisuutta jäsenten lainattavaksi.
Kerhoilloissa luettavaksi tilataan mm. seuraavat lehdet:
– Flyfishing Journal, Flyfisherman, American Angler / USA
– Flugfiske i Norden / S
– Fly-Fishing and Fly-Tying, Troutfisherman, Trout&Salomon / ENGL
– Urheilukalastus, Perhokalastus, Pohjolan Perhokalastaja, Erä sekä Metsästys ja Kalastus.

TIEDOTUS- JA JULKAISUTOIMINTA

Seura ylläpitää www-kotisivuja osoitteessa www.pirkanmaanperhokalastajat.fi ja seuran tiedotusta kehitetään ensisijaisesti kotisivuilla.
Seura tiedottaa toiminnastaan jäsenistölleen jäsenkirjeellä vähintään neljä (4) kertaa vuodessa sekä erillisillä ilmoituksilla kerhohuoneen ilmoitustauluilla.
Seura osallistuu keväällä 2007 Perhokalastus -lehden messuliitteen sisällön tuotantoon.

KALAVEDET

Seuran jäsenillä on mahdollisuus kalastaa Julkujärvellä pääasiassa kirjolohta.
Pääskylänjoen sopimusta jatketaan, mikäli se on kohtuudella mahdollista.
Seura etsii aktiivisesti jäsenistölleen kalastuskohteita Pirkanmaalta sekä kehittää Tammerkosken kalastusta yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa.
Seura pyrkii parantamaan kalastusmahdollisuuksia osallistumalla kalastusaluetoimintaan sekä kehittämään yhteistyötä Pirkanmaalla TE- ja Ympäristökeskuksen sekä kalatalouskeskuksen kanssa.

NUORISOTOIMINTA

Seuran tavoitteena on luoda pidemmän aikavälin suunnittelun avulla nuorisotoiminnan toteuttamiselle selkeä rakenne. Tämä toteutetaan seuran nuorisotoiminnasta vastaavan nuorisojaoston laatiman ja ylläpitämän koulutussuunnitelman kautta. Suunnitelman hyväksyy seuran hallitus.
Nuorisotoimintaan liittyen koulutus ja ohjaus toteutetaan normaalin seuratoiminnan eli kerho- ja sidontailtojen sekä tapahtumien yhteydessä suunnittelemalla perhonsidonnasta ja -kalastuksesta nousujohteinen kokonaisuus. Nuo-risotoiminnassa ja ohjelmassa huomioidaan myös nuorten omat toiveet. Seuran kalastusretket ja -tapahtumat suunnitellaan tukemaan nuorten koulutusta ja ohjausta mahdollisuuksien mukaan ja erikseen mainituissa tapahtumissa huomioidaan erityisesti nuoret.
Seurojen välisen yhteistoiminnan kautta pyritään seuran nuorisolle tuomaan esille lähialueemme muut kalastusmahdollisuudet sekä tarjota samalla mahdollisuus tutustua muihin perhokalastaviin nuoriin.
Seuratoiminnan näkökulmasta luodaan nuorille samalla myös valmiuksia osallistua ja jopa menestyä SM-tason kilpailuissa. Seuran nuorisotoiminnan tavoitteena on myös kasvattaa nuorista aikanaan iän karttuessa omalta osaltaan nuorisotoiminnan vetäjiä ja tukijoita.

KILPAILUTOIMINTA

Seura järjestää jäsenilleen perhonsidonta-, perhokalastus-, tarkkuusheitto- ja tietokilpailut. Kolmen ensinnä mainitun kilpailun yhteistuloksen perusteella valitaan Vuoden Perhokalastaja.
Seura tukee ja kannustaa määrärahojen puitteissa jäsenten osallistumista SM-tason perhokalastus-, perhonsidonta- ja tarkkuusheittokilpailuihin sekä osallistuu usealla joukkueella perhokalastuksen SM-joukkuekilpailuun.
Seura anoo vuoden 2007 SM-perhokalastuksen karsintakilpailua Julkujärvelle 17.5.

KALASTUSMATKAT

Seura järjestää keväällä 26.–27.5.2007 jäsenistölleen kalastusmatkan soveltuvaan kohteeseen. Retkellä seura kustantaa majoituksen ennakkoilmoittautuneille sekä kaikille halukkaille kalastuksen.
Loppukesälle seura vuokraa jäsenistön käyttöön kalastuskohteen.
Syksyllä seura vuokraa jäsenistön käyttöön kalastusmahdollisuuden Kymijoen Langinkoskella.
Seuran kalastusretkien yhteydessä annetaan opastusta mm. perhokalastustekniikoista ja kalastukseen liittyvistä käyttäytymissäännöistä.

PERHOMESSUT

Seura järjestää 21. perhokalastusmessut Tampereella Tesoman jäähalleissa 21.–22.4.2007.

Tampereella 23.10.2006
Johtokunta