Tänäkin vuonna Pirkanmaan Perhokalastajat kokoontui heinäkuun ensimmäisellä viikolla Karigasniemelle Syrjäsen Laurin lohenkalastuskurssin merkeissä.
Suurin osa oli ollut mukana jo viime vuonna, ja osa sitä edellisenäkin, mutta myös ensikertalaisia mahtui joukkoon. Odotukset olivat totta kai korkealla, viimevuotisen kurssin hyvä menestys oli kirkkaana mielessä. Itse olin tosin henkisesti valmistautunut nollareissuun, sillä eihän salamakaan iske kahdesti samaan paikkaan joten kaksi hyvää vuotta peräkkäin ei tuntunut todennäköiseltä.
Allekirjoittanut ja Suojasen Unski otimme varaslähdön ja saavuimme paikalle jo edellisenä perjantaina, sopeutuaksemme ilmastoon ja kuullaksemme viime hetken vinkit ja kuulumiset, sekä tietysti kalastaaksemme. Vuoden 2002 -mallisessa Sarvijaakossa on kuulemma riikinkukkorunko, eikä viimevuotista mallia juuri noteerata.
Vähäluminen talvi ja kuiva alkukesä olivat saaneet aikaan sen, että joesta saattoi useasta paikasta kahlata yli ja vettä oli todella vähän. Kalaa ilmeisesti oli joessa, mutta ottihalukkuus oli vähissä. Ainoat merkittävät kalat oli saatu Dalvadaksesta, ja Inarinjoen puolella oli täysin hiljaista.
Kurssi alkoi maanantaina perinteisesti kurssipuhuttelulla, välineiden tarkastuksella ja Torvikosken kalastuksella. Vähäisen veden ansiosta koski oli helposti luettavissa, ja kalastus rajoittui lähes yksinomaan leirimonttuun.
Tiistaina siirryttiin Dalvadakseen. Puoliltapäivin, juuri ennen vesisateen alkua, onnistuin kerrankin saamaan yhden heiton riittävän pitkälle, niin että perho putosi kovan virran puolelle ja lähti ilmeisesti heti uimaan oikein. Vavassa tuntui pehmeä veto ja pari potkua jonka jälkeen perhoa vietiin keskelle kovaa koskea. Yritys jarruttaa siimasta johti vain palaneisiin sormiin, joten kala sai mennä lähes häiritsemättä ennen kuin sain säädettyä jarrua vähän tiukemmalle. Onneksi virta laantui vähän alemmas mentäessä, joten kävelin hiljakseen alavirtaan päin ja sainkin kalan pois kovemmasta virrasta. Loppu olikin jo helpompaa, ja pienen piehtaroinnin jälkeen rantahiekassa makasi kirkas lohijalka, jonka lopullinen punnitus paljasti tasan kuusikiloiseksi. Perhona oli Tenon Kalkkinen kasin kolmihaarakoukkuun sidottuna. Pieni koko ei haitannut, sillä koukku oli lujasti kalan kitalaessa eikä karkuutuksesta olisi ollut pelkoa. Loppupäivä menikin myhäillessä.
Loppuviikko meni kalastuksen ja perhonsidonnan merkeissä. Perjantaina saatiin lisää kaloja, kun Leif ja Romppasen Pekka nostivat Sammalnivan alaosasta eurotitin ja lohijalan (nimet ja kalat oikeassa järjestyksessä). Sammalnivan alaosa osoittautui – ainakin vähän veden aikaan – miellyttäväksi ja lupaavan näköiseksi kalapaikaksi, jossa tulevina vuosina kannattanee viettää toinenkin hetki.
Sunnuntaiaamuna päädyttiin uudestaan Sammalnivaan. Vesi oli noussut kohisten perjantaista, ja alaosan hiekkasärkkä pieneni silmissä. Kaikkiaan vesi nousi mittaustemme mukaan noin 70 senttiä viikon aikana, joten loppuviikosta joki oli aivan toisennäköinen. Tyhjän aamupäivän jälkeen päädyimme siirtymään alemmas jokea pitkin. Koska viimeinen lupa oli menossa, edessä tavaroiden pakkausta ja puolen vuorokauden ajomatka Tampereelle, ei kalastukseen enää jaksanut sijoittaa sataa ja kymmentä prosenttia, vaan päädyimme Unskin kanssa pikaisesti kopaisemaan Torvikosken joka oli mukavasti kävelymatkan päässä kämpiltä. Koskea alaspäin mentäessä on lupaavan näköinen paikka, jossa voimakas päävirta menee pienen suvannon ohi vieläpä niin, että rannalla on mukava niemenkärki josta perhoa voi uittaa ilman minkäänlaisia ponnisteluja. Tuossa niemenkärjessä seisoskelin, uitin perhoa päävirran rajalla puolelta toiselle, mietiskellen niitä näitä kun yhtäkkiä kala oli kiinni. Eikä vieläkään mikään titti. Rantauttaminen tulisi olemaan ongelma, koska ranta oli äkkisyvä, metrin päässä vesirajasta pajupuska ja pohjassa muutama television kokoinen kivenlohkare. Onneksi Unski hölkkäsi paikalle, ja sai työnnettyä kalan kuiville samalla kun itse seisoin pusikossa vapa pystyssä hurjasti kelaten. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, joten ottiperhona oli Green Highlander. Vieläpä sama yksilö joka sidottiin viime vuoden kurssilla, #6 kaksihaarakoukkuun ja karvasiivellä.
Tämän jälkeen sai kalastus minun osaltani riittää ja lähdin kämpille. Kala painoi 4,5 kiloa ja päätyi mitä pikimmin pakkaseen, jotta se ehtisi jäätyä seuraavaan aamuun mennessä. Loppuilta meni saunoessa, syödessä ja autoa pakatessa ja maanantaiaamuna kahdeksalta olimme jo tien päällä etelään menossa.
Tätä samaa herkkua on tarjolla taas vuoden päästä samaan aikaan samalla kanavalla, tällä kertaa kuitenkin vapaamuotoisempana niin että kukin voi itse valita kalastuksensa paikan ja ajan, tietysti Laurin opastustakin on saatavilla halukkaille. Ensiluokkainen majoitus on jo varattu heinäkuun ensimmäiselle viikolle.
Lisää kuvia.