Lohikurssista haluttiin ilmeisesti saada naisnäkökulma kun Ismo pyysi minua kirjoittamaan tällä kertaa kerhon perinteisestä lohikurssista Tenolla. Isoisäni kalasti lohta sotien jälkeen ainakin vuosina 1945-46 Tenolla ja kertoi silloin, että Tenossa oli lohta ihan älyttömästi! Entä miten on nyt vuonna 2004?
Koko talven olin valmistautunut tähän retkeen. Laurin perhonsidontakurssilla ja kerhon sidonjaoksessa ja sidontailloissa olin sitonut sopivia ottiperhoja. Jussi Liinamaan avustuksella ja neuvoilla olin hankkinut kahdenkäden vavan ja siimakin ehdittiin testata monen kalastajan voimin Tammerkoskessa. Siima meni vaihtoon, mutta sitten olivatkin välineet viimesen päälle kunnossa. Siimat – pohjasiima, perhosiima, peruke – solmi yhteen oikein asiantuntija, omiin taitoihini en uskaltanut näin tärkeässä asiassa luottaa.
Olin ihan selvästi matkakuumeessa kun pakkasin auton ja starttasin mökiltä Lohiniemestä sunnuntaina 27.6. kohti Karigasniemeä.. Ajomatka Perillä olin maanantai-aamuna kahdeksalta ja pääsin suoraan nauttimaan pekoni-makkara-muna -aamupalan Kalastajan Majatalossa. Lohikurssilaisille oli varattu paritalosta mukava neljän makuuhuoneen huoneisto, johon me yhdeksän hyvin mahduttiin. Kaikki muut olivat ennenkin mukana olleita ja kokeneita lohestajia, joten oli ihan hyvä olla oppilaana tässä joukossa. Tänä vuonna mukana olivat Matti Torkkeli, Leif Hakala, Jussi Siukola, Pekka Romppanen, Jarkko Alava, Jarkko Juutila, Janne Aittoniemi ja Pekka Palomäki (kurssin johtaja).
Opettajamme Lauri Syrjänen puhutteli meitä heti alkajaisiksi ja kertoi tulevan viikon ohjelmasta, lohenkalastuksen säännöistä ja kalastusringin kiertosäännöistä (apua mikä rinki?). Maanantai-iltana rauhotuksen päätyttyä ajettiin Fierrajoelle vähän “lämmittelemään” varusteita ja vapakäsiä. Harjoitus meni hyvin, ei tullut muita kommentteja kuin: “kuhan toi Tuulikin heitto saatais kuntoon” tms. Tiistai aamuna pakkauduttiin autoihin ja lähdettiin letkassa ajamaan kohti Dalvadasta noin 50 km Karigasniemestä. Satoi koko päivän, eivätkä lohet olleet kiinnostuneita meidän perhoista. Kuumaa kahvia kului, kun sade vihmoi hartioita ja käsineet piti kaivaa repusta. Sanottiin, että lohen nousu oli myöhässä vaikka muuten kaikki olosuhteet olivat paikallaan; vesi oli normaalilla korkeudella eikä ollut liian lämmintä tai kylmää. Mutta ehkä kesä vain ei ollut vielä edennyt tarpeeksi! Kyllähän selityksiä riittää. Oli kuitenkin mukavaa ja jännitys rupesi ehkä vähän antamaan myöten ja uskalsin nauttia kalastamisesta, joesta, tuntureista, hienoista väreistä taivaalla ja mukavasta yhdessäolosta.
Keskiviikkona oli ohjelmassa perhojen sidontaa Laurin opastuksella ja illalla lähdettiin kalastamaan Outakoskelle. Outakoskella oli kaksi poolia, joten sai kulkea koko illan joessa vispaamassa ja väsyttää ainakin itsensä ihan perusteellisesti. Ilta oli aurinkoinen mutta lohia ei nytkään näkynyt.
Torstai-aamuna taas iloisesti autoihin ja nyt Tsulloveihin. Tsullovei oli antanut jo lupaavia merkkejä kun kerholainen vaan ei kurssilainen Antero Halonen oli saanut sieltä lohen edellisenä päivänä. Aamu oli upea ja kaikki merkit viittasivat siihen että tänään tulisi tapahtumaan jotakin. Meinasi tapahtua liikaakin ellei Leif olisi ottanut minua niskasta kiinni kun kahlasimme Tsulloveihin ja kahluusauvani petti virtauksessa. Lokit kirkuivat odottavasti ympärillä ja aurinko kilotti ja poltti nenän ja käsivarret. Keskipäivällä se sitten tapahtui. Laurilla lohi kiinni ja kokemuksen varmuudella opettajamme väsytti kuusikiloisen lohen ja veti sen rannalle. Sitä siinä ihasteltiin ja mietittiin mikä juttu tämä on, muutakin kuin se, että onhan opettaja aina taitavin. Miksi just Lauri sai sen lohen, jota me kaikki olimme jo yrittäneet. Pyysin nähdä perhon, mihin se oli ottanut. Siinä se salaisuus (yksi niistä asioista, jotka pitää osua kohdalleen): kolmihaarakoukkuun sidottu Sarvijaakko, mutta minkälainen Sarvijaakko. Sitä ei ollut kursseilla opetettu, siitä Lauri ei myöskään antanut kuvaa tuoreimpaan Perhokalastaja-lehteen. Se oli kaunis kuin koru ja erittäin kauniiksi sen teki hopeinen hela sidottuna alimman koukun varteen. Kahvit siinä sitten juotiin ja ihailtiin Laurin vieressä olevaa myttyä. Lohi oli laitettu märkään juuttisäkkiin ja se sai vielä villapuseronkin päällensä. Laurin jätti kalastamisen siihen siltä päivältä mutta Jarkko Juutila sai vielä parikiloisen, kauniin titin, joten päivästä tuli ihan ikimuistettava. Janne taisi vielä käydä hakemassa vierestä ainakin yhden ehkä parikin harjusta.
Perjantaina päivällä yritettiin sitoa Sarvijaakkoa opettajan malliin, mutta minulla ei nyt ollut kaikkia tarvittavia materiaaleja, joten ei siitä ihan samanlaista tullut. Illalla ajeltiin katsomassa Inarinjokea ja Lauri esitteli meille hyviä kalastuspaikkoja. Päätettiin jäädä Mustajoensuulle illaksi kalastamaan ja Jarkko Alava saikin hyvänkokoisen taimenen.
Lauantai oli viimeinen yhteinen kalastuspäivä ja silloin lähdettiin Torvikoskelle. Osa meni Norjan puoleiselle rannalle ja Jussi ja minä jäätiin Suomen puolelle. Sitkeästi uitettiin perhoja ja yhtä sitkeästi olivat kalat piilossa.
Sunnuntai-aamuna porukka rupesi hajaantumaan kukin omille teilleen, jotkut lähtivät jatkamaan Norjan puoleisille koskille joku vielä Tenolle ja minä päätin ajaa kotiin Utsjoen kautta, jotta vielä mahdollisimman kauan saisin ihailla Tenojokea. Jossain koskessa olin saanut pienen taimenenpoikasen mutta en muista missä, millä perholla ja minä päivänä. Ehkä tämä on naisellinen näkökulma kalastukseen! Kiitos Pekalle, retken johtajalle, Laurille. opettajalle ja kalakavereille unohtumattomasta viikosta Tenolla!