Perjantaina 3.12.2010 järjestettiin kerhon kalastusreissu Ahvenanmaalle. Pitkän viikonlopun saisimme käyttää meritaimenen etsimiseen ja raikkaan meri-ilman nuuskimiseen.
Aamupimeässä pakattiin autokuormat jonka jälkeen suuntasimme kohti Turun satamaa. Lähtijöitä oli lopulta 13 henkeä, koska vielä loppumetreillä tuli joitakin peruutuksia.Osa porukasta olikin jo lähtenyt muutamaa päivää etuajassa, varmistaakseen saaliskiintiönsä.
Emme olleet ehtineet ottamaan kuin muutaman lämpöisen glögitotin laivan baarissa, kun jo tekstiviestit alkoivat piipittämään: taimen 59 cm ja tovin kuluttua taimen 69 cm eli tiedusteluryhmässä lähteneet pojat olivat aloittaeet sumuisen perjantai aamun suurenmoisesti. Nyt alkoi matkajoukkio jo lämmetä (vai johtuiko glögistä), luultavasti baarin henkilökuntakin ihmetteli mitä me takanurkassa hosuimme, kun kuvitteelista taimenta väsyttelimme pitkän kaavan mukaan. Porukalla kävimme vielä syömässä jouluruuat laivan ravintolassa ja silmät kovana tuijotimme ulos merellepäin, missä niitä kalanpyrstöjä tuntui jo näkyvän jokaisen rantakarikon kupeessa.
Maarianhaminaan päästyämme kurvasimme paikalliseen kalastusvälineliikkeseen jossa hoidimme lupahommamme kuntoon. Joku puritaani (jääkööt nimettömäksi) osti salamyhkäisesti jopa raskaan heittouistimen mukaansa. Vielä nopsa kierros ruokakauppaan ja sitten auton nokka kohti mökkejä. Mökit olivat kumpikin todella moderneja ja tilavia, uuden hirren tuoksu kävi mukavasti nenään Kungsön mökisämme.
Lauantaiaamu valkeni ja porukat kierittelivät itsensä peuhareihin, jotkut tosin hieman kovemmalla päänsäryllä varustautuneina kuin toiset. Sitten into piukassa suunta kohti taimenlahtia! Autosta ulos astuttuamme karu totuus kuitenkin selvisi meille, ”täällähän on lunta rutkasti enemmän kun kotosalla” 40 cm hankea, kalliot kiiltojäällä, pakkasta ja tuulta ehkäpä liikaakin. Urhoollisena kuitenkin lähdimme taisteluun, vaparenkaat jäätyivät umpeen ja niitä oli vähintäänkin joka kolmannen heiton jälkeen räplättävä auki. Merituulet olivat kovat ja usemman kerran perho kopsahtikin kahluutakin selkään tai pipan takaraivoon. Itse onnistuin narraamaan yhden pienehkön (alamittaisen) taimenen ja toisen mökin porukat olivat saaneet samanlaisen Eckeröön päästä. Sitkeästi yritimme kuitenkin iltahämärään saakka, vaihdoimme autolla paikkaakin, mutta lopputulos oli kuitenkin tämä eka päivältä. Ilta meni jo mökillä rauhallisesti perhoja sitoessa ja maailmaa (lue Ahvenanmaata) parantaessa.
Sunnuntaiaamuna lähdimme taasen kokeilemaan uusia paikkoja. Nyt se vasta keli olikin, tuulta oli noin 15-17 m/s ja meri raivosi vaahtopäisenä. Kävellesämme upeaa kivikkoista rantaviivaa jouduimme nojailemaan oikein etukumaraan, jottei tuuli kaataisi raavaita miehiä. Ulospäin oli turha edes koettaa perhoansa heittää, joten lyhyet määrämittaiset ja rannansuuntaiset heitot oli ainoat, jotka tulis onnistumaan. Kovan tuloksettoman yrittämisen jälkeen taasen pomppu autolla uuteen paikaan toivoen, että vähemmän tuulinen lahti löytyisi. Tuulen suunta ja sen voima lisättynä kovaan lumisaateeseen, oli kuitenkin tällä kertaa niin hankala, että päivän aikana emme löytäneet kuin yhden lahdenpoukaman, jossa edes välttävästi pystyi sutturansa sinkomaan ulos. Itsekin jouduin eka kertaa suorittamaan ”uimamerkin” kahluuvarusteet päällä, kun tuulen voima veti jalat alta rantakivellä seistessä. Selälleen jäätävään veteen ja kiivaasti räpiköiden sieltä ylös, jottei kukaan ehtisi näkemään tapahtunutta, (ja onneksi kaikilta meni ohi).
Ehtoon viimeisellä hetkellä kuitenkin eräs mies porukastamme selviytyi päivästä suurena voittajana, arvasitte oikein …..samainen mies joka liikkeessä raskasta uistinta oli roplannut ja kalliilla sen ostanut. Nyt hän seisoi niemen nokalla viritelemässä jo epätoivoisen näköisenä virveliänsä viimeiseen yritykseen. Katselin matkan päästä kun miehen vapa taipui kaarelle ja olan takaa lähti sellainen sadan metrin roimaisu tuulten halki ja… sieltä hän sen viimeisen mittataimenen ylös kelasi, naama leveässä virneessä.
Päivän opetus: Mitä suuremmat vehkeet sen paremmat tärpit !!
Viimeisenä päivänä aamutuimaan ei enää muilla kuin ”Juniori Ollilla” riittänyt paukkuja vetää haarniskaa päälleen ja raahautua ”homepooliin” hetkeksi yrittämään, ennenkuin jo oli mökin siivouksen aika ja lautalle ajo.
Kokonaisuudessaan reissu onnistui varsin hyvin, kun porukassamme oli useampikin meritaimenkalastuksen ensikertalainen, joka matkan jälkeen kertoi saaneensa kipinän tähän varsin haastavaan ja monimuotoiseen ”extremelajiin”. Joukkueessa oli myös kalastaja, joka vuosien kovan yrittämisen jälkeen onnistui vihdoinkin saamaan ensimmäisen meritaimenensa.
Kaloja saimme siis tuon 5 kpl, josta 3 oli alamitan (50 cm) täyttäviä. Suurin oli 69 cm ja kalat saatiin Pattegrisenillä, DD:llä, katkajäljitelmällä sekä heittouistimella.
Lopputulosta voi mielestäni pitää melko hyvänä, ottaen huomioon epäonnemme poikkeuksellisen kovan kelin kanssa. Useampi heikompikin reissu ollaan porukalla tänne tehty, vielä samaisella joulukuun viikolla, huomattavasti paremmassa säässä, mutta kuitenkin laihemmin tuloksin.
Niin uhanalainen kun tuo meritaimenkantamme tällä hetkeä onkin, ainakin tämä reissu antoi pientä kipinäntoivetta paremmasta huomisesta ja kantojen pienoisesta elpymisestä tällä alueella.
Haluan kiittää kaikkia mukavia kalastuskavereita rattoisasta reissusta. Toivottavasti näemme jatkossakin meritaimenreissuja toteutuvan osana jäsenistön kalastusretkiä.
Terveisin: Marko Palm ja likainen tusina